lauantai 16. marraskuuta 2013

Puhdetöitä ja bongareita

Eilinen päivä meni arkisissa merkeissä. Bärbelin laskiessa troolia mereen aamusella pyydyksen alapaulasta löytyikin irtonaisia narunpätkiä. Eli trooli oli vaurioitunut edellisenä päivänä. Huiskittiin Anatolin kanssa Huovarin trooli mereen ja aloitettiin kalastamaan. Trooli käyttäytyi omituisesti ja muutaman tunnin päästä veto oli pakko keskeyttää. Jotakin olimme saaneet sekaisin. Saalista saatiin muutama tonni ja sitä paattiin nostettaessa huomattiin vielä aikamoinen kalavuoto ns tiheissä liinoissa suojapussin sisällä. Reikähän siellä oli.

Niinpä sitten vietimme iltapuhteen pyydyksiä korjaamalla. Onneksi ei mitään suurta laittoa ollut, vaan saatiin kaikki kuntoon juuri ennen voimakkaan sateen alkua.  Yleensähän noita käpyhommia tehdään sateessa ja tuulessa.

Bongarit liikkeellä
Lintumiehet bongailee siivekkäitä. Mehän tietysti etupäässä bongaillaan kaloja, mutta muutakin voi bongata.


Anatoli bongailee laivoja. Turun linjalaivat ovatkin meille tuttuja.
Tässä Silja Linen Galaxy Airistolla

Seuraavana vuorossa Merivartioston Uisko
Viking Amorella alkaa olemaan jo veteraanisarjassa. Vauhtiraidat tuovat sitä nykyaikaan?

Finnfellow ohittaa meidät lähietäisyydeltä.

Kippari koittaa bongailla silakoita luotaimesta. Aika harvalta näyttää.
Paremman puuteessa voi sitten vaikka bongailla pohjan muotoja. Tässä plotterin kuvaa Airiston eteläpäästä.
Päivitetään nyt vielä laivabongausta:

Finnsea yrittää haukata Bärbelin

Meriauran Nedland seilaa Airiston kuutamossa kohti Naantalia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti