sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Silakanpyyntisesonki on päättynyt

Seinä tuli vastaan. Helleaalto ukkosineen pisti meidät jäämään maihin. Viime viikon alussa Ruotsiin lähetetyt silakat ei kestäneet kunnolla pitkää matkaa. Kotimaan markkinat on tukossa. Kalat ei mene kaupaksi minnekkään. Ollaan pitkästa aikaa tällaisessa tilanteessa, sillä yleensä kalastuksen lopettaa pyydystettävien kiintiöiden loppuminen, mutta nyt loppuikin asiakkaiden ostohalut. Väittävät, että pakastevarastot on täynnä ja että idän markkinat vetävät huonosti.

Veti mielen niin apeaksi, että ei saanut blogiakaan päivitetyksi. Taisi kuitenkin olla hyvä pitää vähän taukoa ja antaa ajan kulua, sillä muuten olisi ehkä päässyt julkisuuteen Venäjän lätkäjoukkueen valmentajan tyylisiä kommentteja. Eikä me nyt sentään niin pettyneitä olla, vaikka parhaaseen kalastusaikaan joudutaankin laittamaan pestit kiinni. Ei ainakaan myönnetä. Nyt alotetaan vuosihuolto vähän etuajassa, kyllä meillä tekemistä riittää.

Onneksi jossain päin sentään silakat käyvät kaupaksi. Velkualla vietettiin lauantaina vuosittaista rysäsilakka tapahtumaa ja siellä riitti silakanostajia jonoksi asti.

Rysä on koettu ja silakoita odotetaan rantaan
Silakka on edullista, 5 euroa ämpärillinen, 3 euroa puolikas ja euron pannullinen.
Jonoa on satakunta metriä. Toisilla kauppa käy ja toisilla ei.



3 kommenttia:

  1. Ikävä kuulla. Toivottavasti löytyisi sellainen välittäjä, joka saa kalanne kaupaksi. Ainakin sunnuntaina eteläisellä Selkämerellä oli paljon troolareita liikkeellä eli jonnekin kalaa menee. Tsemppiä seuraavalle kaudelle. T. Latoahven

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkämeren kalat menevät pääasiassa Tanskaan Skagenin kalajauhotehtaalle. Seilaus Saaristomereltä Ruotsin Norrsundetiin, missä tehtaalla on lähin vastaanottosatama, vie noin 20 tuntia yhteen suuntaan eli 40 tuntia ja satamassa on mennyt viime päivinä vuorokauden verran lossausjonossa. Pienet on meidän paatit niille vesille ja autokuljetusten logistiikkakustannus Skageniin on sen verran arvokas, ettei siitä enää oikein mitään jää.

      Poista
  2. Kiitos selventävästä vastauksesta. Nytkin Norrsundetissa on parkissa 4 troolaria, jotka ovat teitä isompia.Olen kyllä AISissa nähnyt siellä paljon liikennettä mutta en ole tietenkään maallikkona tiennyt taustoja. T. Latoahven

    VastaaPoista