torstai 6. marraskuuta 2014

Tilannekatsaus

Viimeisestä blogipäivityksestä on kulunut jo luvattoman kauan. Asia vain on nyt niin, että paatilla ei ole paljoa tapahtunut. Pieniä huoltotöitä ja parannuksia tuli tehdyksi.

Paapuurin lanterna, se punainen, oli mennyt huonoon happeen joskus kauan sitten ja korvattu väliaikaisella. Nyt polttimolle tuli tehtyä uusi pohja ja alkuperäinen on taas paikoillaan. Kuidutuksen myötä paatin pohjan vuodot saatiin loppumaan. Vanhassa kuitenkin aina riittää uutta ja yllättävää. Ruotsista kotiin seilattaessa ajettiin koko matka vastatuulessa ja saatiin täkille (kannelle) oikein kunnolla vettä. Ja kas, vettä alkoi valumaan täkiltä kipparin punkkaan. Sehän ei ollut tietenkään mukavaa ja sille piti tehdä toppi. Nyt on teräksisen peräkontin ja täkin välinen sauma korjattu ja tiivistetty. Ei vuoda enää. Toivottavasti ei vuoda!

Pienyrittäjällä on tietenkin kaikenlaisia konttoritöitäkin tehtävänä ja niitäkin on saatu pois päiväjärjestyksestä. Meidän tilikausi päättyy heinäkuun viimeisenä päivänä. Kirjanpitäjä Tiinan kanssa on rustailtu kirjanpitoa ja tilinpäätöstä valmiiksi.

Paperit on ainakin saatu levälleen. Nyt ne pitäisi saada järjestykseen.
Viranomaiset suunnittelevat suuria muutoksia kalastuksen järjestämiseen. Päivän puheenaiheena troolikalastajien keskuudessa ovat aluskohtaiset kiintiöt. Näitäkin asioita on pitänyt pohtia. Perustavaa laatua olevilla uudistuksilla tulee toteutuessaan olemaan suuri merkitys meidän kaikkien kalastajien tulevaisuudelle. Voi olla, että palaan tähän aiheeseen vielä myöhemmin.

Kalakauppojakin on viritelty. Käytiin Bärbelin Olavin kanssa Laupusten kalanostajia tapaamassa. Ei hyvältä näyttänyt. Viime vuoden vastaavasta ajasta on silakan keskihinta pudonnut reippaasti miltei puoleen. Venäjälle ei tunnetusti mene mitään tällä hetkellä ja rehumarkkinat toimivat ostajien ehdoilla. Näyttää ja tuntuu pahalta. Eletään todellista laskusuhdannetta. Ollaanko jo aallonpohjassa, vai vasta kuilun reunalla?


Räntää sataa, transu seisoo toimettomana pihalla ja paatti Särkänsalmessa.
Suhdanneherkällä alalla ei auta jäädä tuleen makaamaan. Ollaan lähdössä kalaan ensi viikolla. AIS karttaa on seurattu silmä kovana ja lähes kaikki kollegat vetelevät trooleja jo täyttä häkää. Ei auta, on vaan liityttävä joukkoon. Vanha totuushan on, että hinnat syntyvät markkinoilla ja kustannukset kotona. Nyt on vain pidettävä kustannukset kurissa, niin kyllä tämä tästä.

Kaikenlaisia pohdintoja piisaa. Neuvoa-antaviakin on tarvittu. Pitkän harkinnan jälkeen raatsin lopulta maistaa Islayn tuliaisia: Lagavulin Distillers Edition, tislattu 1997 ja pullotettu 2013.





7 kommenttia:

  1. Näyttää 16v. DE vaihtaneen etiketin vaaleammaksi... laatu lienee entisensä.

    VastaaPoista
  2. Ei ole samaa. Tätä Distiller Edition juomaa pullotetaan aina vain pieni erä kerrallaan ja sen kypsytys on viimeistelty Pedro Ximinez sherry tynnyreissä. 16 vuotias on se erinomainen juoma mitä valmistetaan jatkuvasti.

    VastaaPoista
  3. Noista pullotavaroista en tiädä, makoisia ovat. Silakasta, Salon torilla ei ole hinnat laskeneet, puolitoistakiloa pulleita, isoja poikahaileja torstaina 6€, niistä saatiin makoisia fileitä runsas kilo, kilohinta siis n. 6€. Valmiit fileet olisi maksaneet 10 €/ kg. Kalastajan saamaa hintaa en tiedä mutta kyllä joku vetää välistä. Lohta saa tarjouksessa usein 8€ /kg, sian ulkofilettä Citymarketista 6€ /kg. Se on se silakka kuluttajalle vaan aika hintavaa, ne pahuksen välistävetäjät. Tai onko tässä silakka hintajutussa niin että kalastaja saa silakan hinnasta kymmenesosan, jos tuo kalastajan kymmenesosa sitten puolitetaan ei sitä hinnan pudotusta näy enää torihinnassa. Entisenä alkutuottajana tunnen tilanteen, on se väärin alkutuottajaa kohtaan kun kauppa ottaa tuotteesta suurimman osan. Toivotellaan hyviä reissuja ja satamaanajoja keula alhaalla.

    Terv: Honk konkin ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne torilla myytävät silakat on vähän eri juttu: Hinta sisältää meidän kalastajien osuuden lisäksi silakoiden kokolajittelun, kalliin logistiikkaketjun kylmäkuljetuksineen, kuljetuspakkaukset silakan jäähdyttämiseen käytettävän jään, kalaa välittävän tukku- ja väjittäiskaupan katteet ja verot ja tietenkin vielä vähittäiskauppiaan hävikin.
      Me myymme saaliin bulkkitavarana siihen ketjun alkupäähän. Ostaja lajittelee saaliimme ja vain 5-10 prosenttia saaliista on sen kokoista, mistä voidaan valmistaa fileitä ja myydä torilla tuoreena. Suurin osa silakasta on pienempää ja mennyt lajittelun jälkeen pakastukseen, ja pakastuksen jälkeen vientiin. Pienempi osa pakastetusta silakasta päätyy turkiseläinrehun raaka-aineeksi. Nyt vientiä ei ole ja käytännössä kaikki menee rehuksi.

      Rehukalan hinnan määrittää maailmanmarkkinahinta eli kysyntä ja tarjonta. Rehun raaka-aineessahan on kysymys eläinperäisestä proteiinista. Broilerin kulutus on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti. Tämä on johtanut mm siihen, että broilerin teurastusjätteet eivät maksa mitään. Ne ovat kuitenkin aivan käyttökelpoista eläinproteiinia siinä missä silakatkin. Tässä yksi esimerkki miten hinnat määräytyvät. Meillä täällä rakkaassa kotimaassa kuuluu myös voimakkaita turkiselinkeinoa vastustavia kannanottoja. Jos turkiselinkeino loppuisi, niin samalla mekin saisimme pistää pestit kiinni ja etsiä muita töitä. Niin siinä kävisi.

      Sillä torilla näkyvällä silakan hinnalla on lopulta vain 5 prosenttiosuuden vaikutus siihen meidän saamaan keskihintaan, mikä sekin on tietysti tärkeä. Ja mitä enemmän torilta ja vähittäiskaupoista silakkaa ostettaisiin sen parempi se tietenkin olisi meille kalastajille.

      Tuo logistiikan kalleus johtuu suurelta osin siitä, että kalakaupan volyymit ovat kovin pieniä. Nykyisen elintarvikelainsäädännön tulkinnat ovat lisäksi niin outoja, että kuljetusketjussa pakkaamattoman (irtomyynnissä olevan) tuoreen kalan kuljetuskustannukset ovat moninkertaiset muihin elintarvikkeisiin verrattuna.

      Viestini on se, että en pidä kaupan ketjua välistävetäjänä. Kauppa ja merenkulku kuuluvat tiiviisti yhteen kumpikin tarvitsee toisiaan.

      Poista
  4. Silloin tuokokuussa kokeilitte silakan vientiä Ruotsiin mutta silakat kärsivät liikaa matkalla, oli kyllä lämpimät kelitkin. Nyt kelit on hieman erilaiset ja kalatankki ro-ron täkillä ei varmaan lämpenisi liikaa...

    T: Latosaaren Affena, jonka mökkikausi päättyi juuri :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki keinot on harkinnassa. Ensin täytyy vain saada niitä kaloja. Ensi viikolla aloitetaan ja sitten nähdään kunika äijien taas käy. :)

      Poista
  5. 10.11.2014 Huovari on herännyt syyshorroksesta, hieno nähdä AIS kuvissa taas! Onkos äijät lähteneen saaristoristeilylle saaria laskemaan kun ruotsinlaivojen reittiä ajellaan matkavauhdeilla?
    Terv Honk konkin ukko

    VastaaPoista