keskiviikko 26. elokuuta 2015

Melkein 200K

Troolari Huovarin blogia on klikattu lähes kaksisataatuhatta kertaa. Se on meistä aika paljon. Eihän tämä mikään pintamuotiblogi ole. Ei vielä huomennakaan päästä kalaan, joten ajateltiin juhlia tasalukua Jussin kanssa vähän etukäteen.


Jostain kumman syystä tänne Simrishamniin on kotiutunut menestyksekäs viininpakkausfirma. Siellä järjestetään opastettuja käyntejä Ranskan ja Italian viinitilojen malliin. Omistajakin on alunperin italialainen. No, eihän tämä ihan viinitilaa vastaa. On pikemmin sellainen virvoitusjuomatehdas, jonka päätuotteet ovat muovipussiin ja kartonkiin pakattuja ruotsalaisten suosikkiviinejä. Putiikin kotisivut löytyy linkistä: Nordic Sea Winery

Tilattiin viinipakkaamooon opastettu kierros, viinin maistelu ja kolmen ruokalajin illallinen. Ajateltiin, että pidetään kahteen pekkaan samalla kertaa blogin 200K hipat ja telakoinnin harjakaiset

Viinipakkaamon showroom on valmistunut pari vuotta sitten. Ympärillä kasvaa koemielessä erilaisia viinipensaslajeja. Haluavat nähdä mitkä menestyisivät Skånen oloissa. Sisäänkäynnin ympärillä on vuosi sitten istutettuja Pinot Meunier ja Chardonnay pensaita. Nämä kaksi ovat muuten samppanjan tärkeimpiä lajikkeita joita Pinot Noir täydentää.
Pääosa pakkaamon viineistä on tankkitavraa, mutta joukkoon mahtuu myös tammitynnyreihin kypsymään laitettuja viinejä. Firma myy käytettyjä tyhjiä 225 litran tammitynnyreitä. Jos joku haluaa sellaisen vaivoikseen niin voidaan tuoda mukanamme. FB.n kautta voi vaikka laittaa tilauksen meille.
Jussi kuvaa
Kipparin tynnyriselfie
Alkuruoan kanssa maisteltiin viittä erilaista viinisorttia
Tyytyväinen viininmaistelija.

Varmrätt: Lammryg/Rökt Blomkålscreme/ Karl-Johansvampsky/Nypotatis. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti