torstai 24. maaliskuuta 2016

Sukeltaja vedessä

Eilen saimme turistiksi paatille mm Vuoden 2010 Luontokuva palkinnon voittaneen Pekka Tuurin. Hän halusi kuvata kalastustamme meille uudesta näkövinkkelistä, veden alta.

Linkki Vuoden 2010 Luontokuvaan

Pekka valmistautuu menemään veteen. Jussi toimii avustajana.
Tähän aikaan keväästä vedet ovat vielä kirkkaita ja siksi otollisia vedenalaisia maisemia kuvaaville. Kevään edetessä ja valon lisääntyessä levien määrä vedessä kasvaa ja kuvaaminen muuttuu haastavammaksi. Aika karun näköistä touhua tuo nolla asteisessa vedessä sukeltaminen. Pekka snorklasi troolin tyhjentämiseen kuluneen, noin tunnin ajan paatin läheisyydessä. Varusteiden pitää olla kunnossa.

Pekka on julkaissut myös kirjan Vedenalainen Suomi, joka on kuvaa pinnan alaista luontoamme upeasti.
Pekan Kirja Nettikirjakaupassa

Hylkeitä ja lokkeja olemme tottuneet näkemään troolin perän lähellä. Sammakkomies oli jotain uutta.
Toivotaan, että mekin voisimme myöhemmin näyttää Pekan kuvia täällä blogissa.
Kevään tulo on selvästi hidastunut. Eilenkin merellä satoi lunta ja lämpötila pysytteli nollan tietämissä. Nyt pidetään pieni tauko ja tarkoituksena on palata apajille jo maanantaina. Hiljennymme pääsisäisen viettoon.

Kustaviin satoi eilisen päivän aikana viitisen senttiä lunta. Talvi jatkuu edelleen.



14 kommenttia:

  1. Ihmisen pitää olla sairas että viitsii kuvata muutaman tunnin litistynyttä silakkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Litistynyttä? Ne mitään litistyneitä ole vaan hyvää ruokaa olleet mitä kaupasta olen silakoita ostanut. Kelpaahan troolisaalista kuvata kun siinä on ihmisille ravintoa. Sitä ihmettelen miten jotkut kehtaavat uistella isoja haukia vain valokuvaamisen takia ja päästävät sitten takaisin veteen.

      Poista
  2. Ihmisille? Ei kelpaa edes sioille! Ihan miten itse tunnet ihmisarvosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon että blogin pitäjä laittaa asetukset niin että vain tarkastetut kommentit julkaistaan. En halua lukea enää tällaisia ruokaa pilkkaavia herjoja. Kommentit on alkaneet mennä luokattoman huonoiksi kun ilmeisesti kateelliset panettelevat.

      Poista
  3. Kukas sitä totuutta nyt haluaisikaan kuulla?

    VastaaPoista
  4. Dioksiinit, dioksiinin kaltaiset ja indikaattori-PCB-yhdisteet

    Ravitsemuksellisista hyvistä ominaisuuksista huolimatta Itämerestä pyydettyä lohta, meritaimenta, jokinahkiaista tai silakkaa syömällä voi altistua tavanomaista suuremmille määrille terveydelle haitallisia teollisuuden saasteita: dioksiineja ja furaaneja, dioksiinin kaltaisia PCB (DL -PCB) -yhdisteitä sekä ei-dioksiinin kaltaisia yhdisteitä (= indikaattori-PCB:t).

    Rasvaliukoisina aineina nämä yhdisteet kerääntyvät kalojen rasvakudokseen ja kaloista edelleen ihmiseen, ja niitä kertyy elimistöön iän myötä. Vanhoissa ja isoissa kaloissa dioksiinia ja PCB:tä on enemmän kuin nuorissa. Kala on tärkein saantilähde Suomessa.

    Dioksiinit ja PCB:t saattavat aiheuttaa endokriinisiä häiriöitä ja ovat korkeina pitoisuuksina syöpävaarallisia yhdisteitä.

    Dioksiinille ja PCB-yhdisteille on asetettu lainsäädännölliset enimmäismäärät. Suomi ja Ruotsi ovat kuitenkin saaneet tähän asetukseen pysyvän poikkeuksen Itämerestä kalastetun lohen, silakan, nieriän, jokinahkiaisen ja taimenen osalta. Poikkeuksen ehtona ovat rajoitukset yleisiin kalansyöntisuosituksiin ja niistä kertominen kuluttajille....
    Varmaan kannatta lukea tämä viimeinen lause! Eli oliko tarkoituksena itselläsi pimittää silakan dioksiinipitoisuuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Poikkeuksen ehtona ovat rajoitukset yleisiin kalansyöntisuosituksiin ja niistä kertominen kuluttajille....
      Varmaan kannatta lukea tämä viimeinen lause! Eli oliko tarkoituksena itselläsi pimittää silakan dioksiinipitoisuuksia?"

      Niistä on kerrottu ja kerrotaan. Asia on kuitenkin niin, että näiden lievästi vielä ylittyvien pitoisuuksien osalta huomioidaan vain mahdolliset haitat eikä lainkaan hyötyjä. Kuitenkin kalan syömisen hyödyt on noin 100 kertaa suuremmat kuin niihin pitoituuksiin liittyvät haitat. Tämä näkyy mm kansanterveyslaitoksen tekemässä kalastajatutkimuksessa jonka mukaan kalastajat ja heidän puolisonsa omaavat enemmän myrkkypitoisuuksia kehoissaan mutta elävät tästä huolimatta muuta väestöä terveempinä ja pidempään. Kalaa siis kannattaa syödä paljon ja jo ihan makuelämysten takia vaihdella lajeja paljon. Täysin huoletta voi syödä silakkaa. Se on terveellistä ravintoa. Joka muuta väittää valehtelee.

      Poista
  5. Niinhän se sitten oli! Nyt tiedämme mistä se "foliohattu" termi tuli. Sieltä Turun area 51 alueelta.
    Kalastan itse ja viellä ammatikseni ja ihmettelen niitä raskasmetallienvaikutuksia kalastajiin siellä saaristossa! Useinhan te ette erota edes suomea ruotsista niin miten teiltä voisi odottaa maihin tullessa erottavan sikaa potkukelkasta...samoin kävi inkoolaisille kun syntyivät!

    VastaaPoista
  6. Kalaa ja perunaa – palanpainikkeeksi viiniä

    Runsaan kalankulutuksen lisäksi ammattikalastajien ruokavaliossa on joitain selviä eroja muihin suomalaismiehiin verrattuna: he syövät lähes viidenneksen enemmän perunaa, noin 60 prosenttia vähemmän riisiä sekä voita ja maitorasvaseoksia, noin 50 prosenttia vähemmän öljyä, noin 40 prosenttia vähemmän täysmehuja ja mehujuomia, noin neljännes vähemmän pastaa ja teetä sekä noin viidennes vähemmän kasviksia ja juustoa.

    YLE AkuuttiVastaavasti kalastajat käyttävät tutkimuksen mukaan noin 80 prosenttia enemmän väkeviä alkoholijuomia ja noin 70 prosenttia enemmän viiniä kuin miehet keskimäärin, mutta toisaalta tupakoivat muuta väestöä vähemmän.

    Päivittäin tupakoivia ammattikalastajista on 17 prosenttia, kun muista miehistä säännöllisesti polttaa joka neljäs.

    Kalan runsas käyttö näyttäisi siis olevan yhteydessä tietynlaiseen ruokavalioon. Kalastaja- ja Terveys 2000 -tutkimuksen perusteella kaikki kalaa runsaasti käyttävät kuluttavat yleisesti ottaen myös keskimääräistä enemmän kasviksia ja muita vähemmän maitoa, sokereita, makeisia ja suklaata. Kala-ateria näyttäisi myös usein korvaavan punaisen lihan.

    Runsas kalan syönti näkyy ruuasta saatavien ravintoaineiden määrissä. Molemmissa tutkimusjoukoissa paljon kalaa käyttävät saivat ravinnostaan eniten omega-3-rasvahappoja, D-vitamiinia, B12-vitamiinia, natriumia ja seleeniä. Kalan ”suurkuluttajat” saivat vastaavasti vähiten sokereita ravinnostaan. Kalastajilla alkoholista saadun kokonaisenergian määrä oli muuta väestöä suurempi.
    Ilmeisesti tätä kohta 20 vuotta vanhaa tutkimusta yrität täällä ihmisille tuputtaa? Alkoholin määrästä päätellen krapula on ollut pitkä ja selittää tämän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poittina oli se, että jos merikalan syönti olisi terveydelle haitaksi, se näkyisi näiden suurkalansyöjien suurempana kuolleisuutena ja sairasteluna. Kuitenkin fakta on se että juuri nämä kalansyöjät elävät muita kauemmin ja terveempinä. Pieni alkoholinkäyttö on myös terveellisempää kuin absolutismi.

      Mitä sitten tulee tutkimuksen ikään, niin tulos oli kalansyönnin puolella vaikka menneinä vuosikymmeninä dioksiinien pitoisuudet olivat korkeammat kuin nykyisin. Pitoisuudet ovat vähentyneet koko ajan joten loogista on, että tämänhetken tilanne on ko. tutkimusta vieläkin parempi.

      Siinä on työsarkaa jos yrittää osoittaa että silakansyöminen olisi terveydelle epäedullista. Mitään korrelaatiota runsaasti silakkaa syövien ja sairauksien välillä ei ole havaittu. Sen sijaan terveyden ja kalansyönnin välillä yhteys löytyy. Ei silakan terveellisyyttä tarvi ihmisille tuputtaa. Eiköhän se valistuneiden ihmisten tiedossa ole ilman tutkimuksiakin.

      Miksihän troolari Huovarinkin miehistö vetelee napaansa kertomansa mukaan 4 silakka-ateriaa viikossa jos se terveydelle haitaksi olisi? Voisivat he yhtä hyvin syödä muuta kalaa tai ruokaa. Eiköhän se syy ole erinomaisessa maussa ja terveellisyydessä.

      Poista
    2. Sä oot sekasi! vetääkö miehistö viellä sen 80% sitä viinaakin enemmän? Aiempien kuvien perusteella miehistölle pitää lähettää Möllerin kalanmaksaöljyä, että pysyy terveenä kevääseen!

      Poista
  7. Hyvää Pääsiäistä Huovarin porukalle Latosaaresta.
    T. Affena

    VastaaPoista
  8. Hyvää Pääsiäistä kaikille paitsi anonyymeille! Huomenna silakkaostoksille torille.
    T: honk konkin ukko

    VastaaPoista
  9. Hyvää Pääsiäistä paitsi riitaa haastavalle anonyym(e)ille !

    VastaaPoista