sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Uusi yritys

Viikko sitten maanantaina lähdettiin kalaan. Kävi niin, että illan aikana kaikuluotaimiin ei ilmestynyt minkäänlaisia kalaparvien kuvia. Ajettiin paatit maihin ja lähdettiin kevätaskareisiin kotiin.

Tänä aamuna kuuden maissa lähdettiin taas kokeilemaan. Näyttää pikkuisen paremmalta, mutta aika laihaksi taitaa tämänkin päivän saalis jäädä.
Muutama hassu täplä näkyvissä. Ei auta muu, kuin pidentää troolinvetoaikaa. Riittääkö kymmenen tuntia? Se tiedetään illalla.
Aika mukavan kesäinen keli meillä kyllä on. Aurinko lämmittää ja vesikin on lämmennyt Seilin odaksen mukaan jo lähelle kymmentä astetta.

Seilin Odaksen mukaan meriveteen alkaa muodostumaan lämpimän veden harppauskerrosta.
Linkki odaspoijun sivuille

Tänään nähtiin merivartiolaivojen uutta mallia ihan lähietäisyydeltä. TURVA ohitti meidät Kirppukarin aukolla. Komea paatti merkkareilla.


Alla pari linkkiä TURVAn tietoihin
Turva Merivartiolaitoksen sivuilla
Turva englanninkielisessä wikipediassa

Palaamme illalla tänne someen ja kerromme, kuinka äijien kalastuksen kävi tauon jälkeen.

Kellon on nyt 19.05 ja ajellaan kohti rantaa. Aamupäivällä lupasimme kertoa kuinka kävi: Ei ollut häävi päivä. Suunnilleen kaksitoista tonnia. Huonomminkin olisi voinut tietysti käydä. Huomenna uudestaan.


6 kommenttia:

  1. Perinteinen Latosaaren kalakalenteri kertoo, ettei kala näillä vesillä liiku täysikuun aikana. Viikon kuluttua taas paremmat saaliit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullinen uutinen. Odotellaan viikko kaikessa rauhassa.

      Poista
  2. Tärppääkö tänään paremmin? Oltiin kaverin kanssa tutustumassa Katanpään linnakesaareen ja olitte Taipaluksen länsipuolella siinä puoli viiden maissa. Emme tulleet lähelle karkoittamaan silakoita :)
    T: Latosaaren Affena

    VastaaPoista
  3. Latosaaren kalenteri pitää sinänsä paikkansa! mutta kalan liikkuminen ei perustu kuunkiertoon...Todellisuudessa vietämme lakkiaisjuhlia kohta ja aurajoen yläjuoksulla on Paskervillerillä sitä itseensä levitetty pelloille muutama viikko sitten koko vuoden edestä... ennen kylvöä! sen takia että se ei haise... kun sivistyksen valkoinen monumentti vedetään päähän ja kahvipöydässä on mukavan rahan raikas tuoksu. No, nyt on taas sitten päässyt käymään niin, että se sonta on taas sateiden mukana valunut sinne Airistolle. Förin kohdalla kun heität kiven veteen, niin voit varmistua asiasta sen kellolla mittaamalla, kuinka kauan sen uppoamiseen menee. Se silakka on tässä sen verran viisas, että on lähtenyt avomerelle. Mitä itse tekisit jos silmiä kirvelisi eikä happea saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen teoria. Nyt kuitenkin taitaa olla niin, että silakat pyrkivät kovasti kutuapajille. Kuulemma se kutee veden lämpötilan ollessa yli kahdeksan astetta. Se on nyt tilanne ja ihan viime päivien runsastuneet rysäsaliit ovat tästä todisteena.

      Poista