keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Näin maa- ja metsätalousministeriö tiedottaa uusista toimijakohtaisista kiintiöistä

Päivitetään tuota edellistä blogipostausta vielä vähän.

Katsokaa alla olevasta linkistä miten Suomen silakka- ja kilohailikiintiöt lakiuudistuksen myötä jakautuivat. Aika pieni joukko niitä on tähänkin asti kalastanut. Ei tämä niin kovin houkuttelevaa työtä ole, että tänne pilvin pimein väkeä olisi ollut tunkemassa.

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote


Jussi avasi uuden vuoden kalastuksen

Jussi pääsi korkkaamaan alkaneen vuoden kalastuksen ja siinä samassa Huovarin omat kiintiöt. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, mihin tämä suureksi uudistukseksi mainostettu kalastuspolitiikan muutos lopulta johtaa. Ainakin suuressa maailmassa kalastusalusten määrä on pienentynyt ja vastaavasti käytössä olevien alusten koko on suurentunut ja ne ovat modernisoituneet. Sehän tässä lienee tarkoituksena. Näin kalastuselinkeino pysyy kilpailukykyisenä.

Konkreettisesti ensimmäisenä muuttui sähköinen kalastuspäiväkirja ja sen käyttö. Entisten tietojen lisäksi nyt seurataan toimijakohtaisen kiintiön vähenemistä. Esimerkiksi puretut parivetosaaliit poistetaan molemman kalastukseen osallistuneen aluksen omistajan kiintiöstä aina saaliin purkamisilmoituksen jättämisen yhteydessä. Laskuri tikittää ja kalastettava määrä vähenee.

Näin komeissa talvimaisemissa eilen päästiin kalastamaan  (kuva J. Järvinen)
Pari päivää on ehditty kalastamaan, mutta tänään navakka tuuli ja reipas pakkanen ajoivat paatit Röölään. Huomiseksi kelin pitäisi taas muuttua suotuisammaksi.

Airiston pohjoislaidalla sijaitsevalla Rajakarilla on kylmä (kuvakaappaus ilmatieteen laitoksen sivuilta)

Röölässä on oikein ruuhkaa. Paatit vasemmalta alkaen Huovari, Rockall ja Osmerus (kuva J. Järvinen)
Venepaikoilla olisi kyllä hyvin tilaa (kuva J. Järvinen)

Talviaurinko ei paljon lämmitä. Pakkasta on reilut kymmen astetta ja tuulta toistakymmentä sekuntimetriä. (kuva J. Järvinen)
Säiden kehitystä seurataan silmä kovana. Talviaikaa eletään. Nyt vain jännitetään minkälainen talvi tästä tulee. Kaksi edellistä talvea olivat poikkeuksellisen leutoja. Voiko enää kolmatta sellaista tulla? Viimeistään huhtikuussa se lopulta tiedetään.


Ainakin lähivuorokausien sää vaikuttaa todella epävakaalta.(kuvakaappaus SMHI:n sivuilta)



sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Troolari Huovarin vuosikatsaus

Vuosi vaihtui uudeksi. Muistellaan hetki mennyttä vuotta 2016

Tammikuu

Vuodenvaihteen jälkeen jouduttiin seisomaan muutama päivä. Rockallin merikytkin meni rikki joulukuun viimeisenä kalastupäivänä. Osien saaminen vei aikansa.

Huovarin miehistö on 8. tammikuuta stand by Laupusissa. Karvahattua ja pipoa tarvitaan laiturilla.
Joulukuu ja tammikuun ensimmäinen viikko olivat leutoja, mutta sitten tuli talvi. Se tulikin vauhdilla ja Saaristomeri jäätyi nopeasti.

Videoklippi näyttää talvista merenkulkua


Kalaan päästiin reilun viikon ajan. Viimeinen landaus tehtiin Laupusiin kuun 19. päivä. Muutama päivä vielä kytättiin Airiston reunalla Hankassa, kunnes päätettiin antaa periksi

Tässä ollaan menossa Naantaliin. Sinne vievällä väylällä on niin paljon liikennettä, että sieltä pääsisi pois helpohkosti jos talvea ei tulisikaan.
Kotiväki alkoi ehdottelemaan lomamatkojen etsimistä. Päätettiin odottaa viikon verran ja seurata mitä talvi tekee. Ja niinhän siinä kävi, että kuun viimeisenä päivänä oltiin taas menossa kalaan.

Helmikuu

Talven tulo tyssäsi vaikka jäitä kyllä riitti. Välilllä matka apajilta Laupusiin vei kuusikin tuntia normaalin parin tunnin sijaan.

Troolia vedettiin jäidenkin alla.

Välillä tehtiin vaihtokauppaa saaristossa vakinaisesti asuvien kanssa. 
Loppujen lopuksi kalassa käytiin koko helmikuu. Seniorikippari joutui jäämään maihin ja Jussi sai kuun lopulla työparikseen Jokken Pyhämaalta.

Maaliskuu

Pääsiäsistä lukuunottamatta Huovari ja Rockall kalastivat koko kuukauden. Talvi antoi lopullisesti periksi päivänvalon lisääntyessä.

Kimmon ottamassa kuvassa Jussi on viemässä maihin ensimmäistä omaa täkkilastiaan.

Välillä yöpakkanen muotoili jääveistoksia paatin rakenteisiin.

Troolari KOSTER matkaa kohti Taivassalon Tuomaraisia. Tätä voisi kutsua vuorokauden siniseksi hetkeksi.
Vedenalaiskuvaaja Pekka Tuuri valmistautuu silakoitten kuvaamiseen paatin täkillä.

Kuvattavia ainakin riittää.
Maaliskuussa kalaa tuli hyvin ja se jäikin koko vuoden parhaaksi kuukaudeksi.

Huhtikuu

Paatit olivat liikenteessä melkein kuukauden jokaisena päivänä. Kevät eteni pitkin harppauksin.

Video näyttää keväisen kauniin sumusään. Ne ovat tavallisia. Vesi on kylmää ja ilma lämmintä sen päällä.


Maissa valmisteltiin kovalla tohinalla toimijakohtaisia kiintiöitä. Mielipiteitä lenteli järjestelmän puolesta ja sitä vastaan.

Näin riehakkaalla mielellä suunniteltiin vapun viettoa.
Toukokuu

Toukokuuta pidetään perinteisesti hyvänä kalakuuna. Se onkin sitä rannoilla minne kevätkutuiset kalat saapuvat suvunjatkamispuuhiin. Me kalastamme Saaristomeren selkävesillä ja silakat uivat rannoilla. Saalista tuli heikosti.

Toukokuun loppupuolella aletaan elämään lähes yöttömän yön aikaa.

Havupuut kukkivat ja siitepölyjuovat värittävät veden pintaa Kruununmaan pohjoispuolella.
Huonoon kalantuloon kyllästyneenä lähdettiin kokeilemaan onnea Selkämerelle. Isokarin länsipuolella kerääntyy joskus suuria silkkaparvia touko- kesäkuun vaihteessa.

Selkämerelle mentäessä käytiin vähän paikkaamassa pyydystä Vuosnaisten satamassa.
Kesäkuu

Selkämerelle tehtiin pari keikkaa alkukuusta. Avomeren maininki ja yötön yö, mikäs siellä oli seilaillessa.


Hylkeitä riittää joka paikkaan. Tässä utelias eläin seuraa troolin tyhjennystä. Toivoo teitenkin pientä osaa saaliista itselleen.
Tehtiin pieni video avomerikeikasta.


Kalastusta jatkettiin juhannukseen saakka. Juhlittiin keskikesää pari päivää ja jatkettiin töitä kuun loppuun saakka.

Heinäkuu

Kuukausi vaihtui keskellä viikkoa. Perjantai oli heinäkuun ensimmäinen päivä ja oltiin kalassa. Alkoi tuntumaan siltä, että eiköhän tämä nyt riitä. Ajettiin Parattulan rantaan ja mentiin ravintolaan syömään. Pidettiin sesongin päättäjäiset.

Team Huovari&Rockall on lähdössä kesän viettoon.
Ajettiin paatti Raumalle ja jäätiin kesälomalle.

Elokuu

Elokuun alussa aloitettiin huoltotyöt. Talven jälkeen pientä laittoa riittää erikoisen paljon. Pitää hioa ruostetta, maalata ja kunnostaa yhtä sun toista.

Sakke asentaa uutta tutkaa paattiin.

Jussi vetelee primeria hiottuun ahteriin.
Tämän vuoden huoltosuunnitelmaan kuului yksi suurempikin momentti. Pääkoneella alkoi olla tunteja melkoisesti ja oireetkin enteilivät pikaista huollon tarvetta. Yhtenä vaihtoehtona oli koko koneen uusiminen, mutta epävarmuus tulevaisuudesta sai meidät lopulta päätymään vanhan korjaamiseen. Alkukesästä maa- ja metsäatalousministeriö oli tehnyt YKP-lakiesityksen. Sen sisältämien toimijakohtaisia kiintiöitä koskevien ehdotusten kanssa voisi varmaan jatkaa toimintaa levollisin mielin.

Keskustelu toimijakohtaisista kiintiöistö ja ns YKP-lain voimaantulosta ja sen lopullisesta muodosta alkoi vellomaan valtoimenaan kesän aikana.  Loppukuusta lähdettiin kuitenkin kohti Simrishamnia ja tulevaa telakointia.

Etelään lähdettäessä otettiin turskanpyyntivehkeet mukaan.

Näin kauniissa kesäsäässä sivuutettiin Gotska Sandön
 Videolla kurvataan tutun skånelaisen pikkukaupungin satamaan.



Paatti nostettiin telakkaan. Pohja huollettiin ja maalattiin. Sen jälkeen mentiin takaisin mereen ja aloitettiin koneremontti.

Paatin pohja odottaa pesua ja maalia.

Kone palasiksi ja sen jälkeen tiedetään mitä se on syönyt. 
Koneen purkamisen jälkeen lähdettiin kotiin. Melkoinen määrä osia oli laitettu tilaukseen, eikä remontttia kannattaisi jatkaa ennen uusien osien saapumista.

Syyskuu

Syyskuu menikin miltei kokonaan kotimaisemissa. Koneen varaosien kanssa oli kaikenlaista sählinkiä, eikä remottia saatu etenemään.

Elokuun lopulla julkaistu Apu-lehden tunteita herättäneessä artikkelissa ministeri Tiilikainen lupaili kuitenkin järkevää lopputulosta huolta aiheuttavaan YKP-lakikeskusteluun.

Erään alallamme erittäin hyvin tunnetun ja menestyneen kalastajasuvun nuoret kavereineen olivat aloittaneet tunteisiin vetoavan lobbauskampanjan saadakseen itselleen suuret toimijakohtaiset kiintiöt, Eduskuntaan menossa olevan lakiehdotuksen mukaan kiintiöt jaettaisiin viiden vuoden kalastushistorian perusteella.

Lainaus ministerin vastauksesta apulehdelle.

"Nuorten kalastajien alalle tuloa ei kuitenkaan voida edesauttaa nykyisten kalastusyritysten kustannuksella, esimerkiksi antamalla nuorille kalastajille toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä troolikalastukseen ilman saalishistoriaa. Tämä heikentäisi olemassa olevien kalastusyritysten toimintaedellytyksiä.”

Levottomin mielin lähdettiin loppukuusta takaisin paatille. Näytti siltä, että taitavasti hoidettu lobbaus olikin tuottanut tulosta. Oli alkanut valtaisa iltalypsy ja Ministeriön herrat olivatkin päättäneet kaikista lupauksistaan huolimatta muuttaa omaa lakiesitystään lobbareiden eduksi. Kiintiöitä alettiin jakamaan yhdelle jos toisellekin, mitä erilaisimmin perustein. Lakiesitystä muutettiin virkamiesten toimesta. Ahvenamaalaisetkin virkamiehet iskivät lusikkansa soppaan.

Linkki Apu-lehden artikkeliin

Lokakuu

Remontti jatkui ja alkoi näyttämään siltä, että se valmistuukin joskus. Koekäyttöön päästiin tiistaina neljäs päivä.

Kunnostettu Scania odottaa pääsyä tositoimiin.
Syyskuun lopulla alkaneet kovat itätuulet jatkuivat ja jatkuivat. Tarkoitus oli kalastaa turskia ennen kotimaahan lähtöä. Kaikki pienet turskapaatit seisoivat satamassa pitkiä aikoja.

Alla olevia videoita katsellessa jokainen uskoo varmaan sen, että merelle ei tehnyt mieli.



Pienen tuuliraon aikana ajettiin Bornholmin Tejniin. Siellä meillä on tapana huoltaa pyydyksiä ja turvallisuusvarusteita. Nytkin vaihdettiin troolinvetovaijerit. Pelastuslautta ja sammutiimet huollettiin ja katsastettiin.

Huollettua pelastuslauttaa nostetaan paikoilleen.
Tuulipäivinä saatiin vieraitakin paatille. Meitä kävivät tervehtimässä minkki ja Riku.

Minkki tutkailee paatia pyydyksestä käsin.
Riku ja Jussi paatin messissä pohtimassa maailman menoa.
Kalaankin sentään päästiin ja jokunen turska jäi pyydykseenkin.
Tuulipäivinä herkuteltiin katkaravuilla.
Kuun loppupuolella alettiin vielä korjaamaan apukonetta. Ja siitä ei sitten tullutkaan mitään. Sökö mikä söko eikä sitä kannattanut korjata. Pitäisi jo uskoa, että halvalla ei hyvää saa. Edellisenä syksynä se ostetiin käytettynä ja romuksi taitaa joutaa.

Marraskuu

Yritettiin saada sitä apukonetta kuntoon. Kerran jo luultiin sen pelaavan. Laitettiin suurella vaivalla takaisin konehuoneeseen ja otettiin se sieltä pois. Laiturille jäi, kun kolmantena päivänä kello 09.30 lähdettiin kotimatkalle.

Tässä sivuutetaan Gotlantia. Ollaan menossa kotia kohti.

Aloitettiin paatin rikaus silakanpyyntiä varten samantien Laupusiin saapumisen jälkeen.
Kuun puolivälissä lähdettiin taas niin kotoisalta tuntuvaan silakanpyyntiin. Edelliseen vuoteen verrattuna kalaa alkoi tulla heti paremmin.

Jussi tuulettaa syksyn ensimmäistä täkkilastia.
Ja miehistö sai silakoita syödäkseen.
Loppukuusta talvikin yritti tulla tosissaan, mutta se jäi onneksi vain yritykseksi. Eduskunta hyäksyi YKP-lain. Silloin tiesi miltä tuntuu joutua petetyksi.

Joulukuu

Kalastuksen puolesta juuri päättynyt joulukuu sujui mainiosti. Seniorikippari joutui olemaan jonkin verran maissa ja Jussi pääsi taas näyttämään taitonsa. Ja kalaa tuli.

Eletään taas vuoden pimeintä aikaa. Merellä on todella pimeää ja vesi ei valoa paljon heijastele. Rannatkin ovat lumettomat.

Videolla Rokkialli ja Huovari saapuvat pimeältä mereltä Laupusiin.


Meidän kannalta äärimmäisen huonon lopputuloksen saanut YKP-laki astui voimaan kuun puolivälin jälkeen. Kalatalousviranomainen uhkaili uuden vuoden alkavan kalastuskiellolla. Eivät muka ehtisi saada kaikkia uuden lain vaatimia muutoksia toteutetuksi ennen vuodenaihdetta. Se mitä silloin mielessä liikkui on julkaisukelvotonta. Onneksi saivat asiansa hoidetuksi, eikä kieltoa tullut.

Apu lehti hehkutti joulukuun puolenvälin numerossaan miten oli onnistunut kääntämään virkamiesten päät. Linkki Apu-lehden artikkeliin

Tuntuu aivan käsittämättömältä, että Suomessa aikakauslehden artikkeleilla voidaan vaikuttaa lainsäädäntöön. Ja, että korkea-arvoinen virkamies vielä ilkeää tunnustaa tämän. Ja vielä kehtaa väittää, että tämä olisi oikeudenmukaista.

Lainaus kalatalousneuvos Lampisen lausunnosta
"Lampinen korostaa, että päätöksen tärkein vaikutin oli oikeudenmukaisuus.
– Ratkaisun tekeminen oli siten eduskunnan käsittelyssä. Se päätyi kannattamaan viime vuosina kalastuksensa aloittaneiden kannalta myönteistä ratkaisua. Mielestäni on hyvää hallintoa, että pyritään mahdollisimman oikeudenmukaisiin ratkaisuihin."

Missä tässä on nähtävissä oikeudenmukaisuutta?

Muutaman kalastusyrityksen eduksi, kaikkien muiden kustannuksella, muutettu lainsäädäntö ei jatkossa auta yhtään uutta nuorta tai vanhaa kalastajaa tälle alalle. Ja kuka tälle alalle enää uskaltaisi edes sijoittaa, kun aikakauslehdet ohjaavat päätöksentekoa.

Ministeri Tiilikainen on poliitikko ja se, että hän pyörtää lupauksensa lienee ihan normaalia. Se tuntuu kuitenkin pahalta, että elinkeinosta vastaavan maa-ja metsätalousministeriön osaston päällikkö pettää troolikastajien enemmistön.

Lampisen puhallus vaikutti suoraan Huovarin kalastuskiintiöihin. Jos olisimme aloittaneet kalastuksen vuonna 2014 tai 2015 olisimme saaneet selvästi nykyistä suuremmat kiintiöt ja jos olisimme aloittaneet vasta vuonna 2016 olisimme saaneet oikein reilusti nykyistä suuremmat kiintiöt.

Missä tässä on se Lampisen näkemä oikeudenmukaisuus? Minä puhuisin laillistetusta ryöstöstä oikeudenmukaisuuden sijaan.

Taivas on synkkä ja mieli musta. On siellä saarten takana vähän valoakin. 
Vuosi on vaihtunut. Huomenna paatit ovat lähdössä taas kalaan. Ei auta itku markkinoilla, eteenpäin on mentävä.

Loppuun vielä kiitokset kaikille työtovereille ja yhteistyökumppaneille.


Hyvää alkavaa vuotta 2017
t Seppo Partanen


torstai 22. joulukuuta 2016

Joulun viettoon

Saimme näin joulunalusviikolla turistin paatille. Tonttu tuli tarkistamaan, että miehistö on ollut kilttinä. Ja mehän on oltu. Tonttu viipyikin kanssamme useamman päivän.

Ensialkuun tonttu kurkisteli tapansa mukaan ikkunasta.

Se asettui asustamaan styyrhytin hyllylle ja seuraili touhujamme sieltä.
Silmä tarkkana se istui ja näytti mietteliäältä.
Parin päivän päästä tonttu styyräsi paattia jo ihan suvereenisti.
Kalaparvetkin tulivat tonttua ihmettelmään.
Tässä seurataan Rokkiallin troolin kelaamista Rukamaan kyljessä.
Mikäs on tontun katsellessa omaa työn jälkeä. Kyllä noita kelpaa maihin viedä.

Troolari Huovarin miehistö ja tonttu toivottavat kaikille Oikein hyvää Joulua!



lauantai 17. joulukuuta 2016

Näytön paikka ja teatteriterveisiä

Eilen kipparilla oli näytön paikka. Huovarin ja Rockallin porukat ovat vedelleet hyviä saaliita jo pidemmän aikaa senioribloggarin makaillessa maissa.

Ei ole taito ihan kateissa, vai liekö moukan tuuria. Kunnon saalis tuli ja taas saatiin Rokkialliinkin aimo lasti päälle.

Tässä todiste, silakoita on paatin täydeltä ja loput nostettiin Rokkiallin ruumaan.

Ja lisätodisteeksi videoklippi Rockallin työskentelystä pimeällä merellä. Eilinen saalis olikin selkeästi tämän sesongin paras., ainakin toistaiseksi.


Eilisten kalojen lossaus venyi aamuyölle. Puoli neljän jälkeen otettiin torkut ja kuudelta lähdettiin takaisin merelle. Taisi uni painaa silmää, sillä saalis jäi pahasti alle viimeaikaisen keskiarvon. Tehtiin pari vetoa, mutta etenkin toinen oli melkoinen huti. Kalat olivat uineet jonnekin muualle sieltä, missä me niiden kuviteltiin lymyilevän.

Saatiin sentään yhden saarelaisen päivä pelastettua.  Hylkeet olivat vieneet kaikki silakat verkosta. Päät vain olivat jäljellä. Onneksi satuimme olemaan kalassa lähivesillä. Tehtiin vaihtokaupat. Saarelainen sai silakoita savustettavaksi ja me uunituore joululimppu.

Kaikenkaikkiaan päivä oli oikein antoisa. Aamun pimeydestä paatille ilmestyi kalastuksesta kiinnostunutta teatteriväkeä Röölästä.  Sydäntä lämmitti, kun nuori kulttuuriväki ihan oikeasti halusi kuulla ja nähdä miten täällä pienellä paatilla eletään.

Meriteatterin hymyilevät Anni ja Hannes tutustuivat Saaristomeren silakan kalastukseen.
 Meriteatterin kotisivu löytyy täältä



torstai 15. joulukuuta 2016

Paineita

Jussi lataa seniorikipparille suorituspaineita.

Ensi yönä pitäisi tehdä vahdinvaihto. Jokke lähtee maihin ja bloggari kömpii paatille Jussin kaveriksi. Poikkeuksellisen pitkään tässä on maissa saanutkin olla.  Viikon törni on edessä ja sen jälkeen vietetään muutama päivä joulua.

Jussin lähettämästä kuvasta näkyy, miten silakkaparvet alkavat kerääntymään pohjan lähelle.

Ja tällä eilisellä kuvalla nostatetaan niitä suorituspaineita. Kuvan mukana tullut viesti  kuului: "Väliaikatietoja".  Pitkästa aikaa silakoita riitti Rockallinkin ruumaan.

Eletään sitä vuoden pilkkopimeintä aikaa. Päivä lyhenee vielä muutamalla minuutilla ennenkuin alkaa kukonaskelin pikku hiljaa pitenemään joulun jälkeen. Merellä työskennellään käytännössä pimeässä kaiken aikaa.

Alla olevalta videolta voi katsoa miltä merellä näytää. Siinä Rockall ja Huovari kiinnittyvät illansuussa Laupusten laituriin.




tiistai 13. joulukuuta 2016

Mitä tapahtuisi jos?

Mitä tapahtuisi, mitä seuraisi, jos

linja-autoliikkennöitsijöille ilmoitettaisiin, että vuodenvaihteen jälkeen lainsäädäntöteknillisistä syistä autot eivät saa kuljettaa matkustajia.

tai, vähittäiskauppiallle kerrottaisiin, että kaupat on tammikuun alussa pidettävä kiinni.

tai, maanviljelijöille kerrottaisiin elokuun alussa, että puimaan saatte mennä vasta sen jälkeen, kun maa-ja metsätalousministeriö antaa siihen erikseen luvan

Voisin kuvitella, että noiden ilmoitusten jälkeen tässä normienpurku Suomessa nousisi aikamoinen metakka.

Maanviljelijät kertoivat keväällä mielipiteensä Maa-ja metsatalousministeriöstä (kuva kaapattu MTV:n sivuilta)


Meille kalastajille

on ilmoitettu, että todennäköisesti vuodenvaihteen jälkeen ette saa lähteä kalastamaan.

Kalastusviranomainen ei ehdi saada valmiiksi hiljattain voimaan astuneen YKP-lain ja sen nojalla annetun asetuksen mukaisia kalastuslupia ja kiintiölaskelmia.

Lainsäädäntöähän on valmisteltu vasta muutama vuosi, mutta onko ollut muita kiireitä. Sitä ei kerrota?

Alla linkit lainsäädäntöön. (ovat pdf tiedostoja)

Linkki YKP lakiin

Linkki kiintiöasetukseen

Oletteko kuulleet? Oletteko lukeneet mistään? EVVK ( Ei Voisi Vähemmin Kiinnostaa)

Aikaisemmissa postauksissa olen maininnut kalastajille langetetavista rangaistuspisteistä.
Maaseutuviraston sivuilla kuvataan asiaa. Käykää vilkasemassa linkkiä:
MAVI kalastustuspolitiikan-seuraamusjarjestelmä

Minkähänlaiset pisteet viranomaisille pitäisi langettaa vitkuttelusta ja laillisen elinkeinon harjoittamisen estämisestä?

Yleensä en ole ottanut kantaa näihin kalastuspoliittisiin kommervenkkeihin. Nyt esille tuomani asia harmittaa kuitenkin niin paljon, että en malta olla hiljaa.

Lopuksi vielä

Asioilla on tietenkin aina vähintään kaksi puolta. Niin on tässäkin. Se hyvä puoli on siinä, että lopultakin, sitten kun kalaan päästään, me silakan troolikalastajat voimme paremmin suunnitella kalastustamme omassa hallinassa olevien kiintiöiden avulla.

Rauhallisia joulunalusaikoja kaikille virkaan, asemaan ja sukupuoleen katsomatta.

T Seppo

P.S. Eteläsatamaan kyllä mahtuisi muutama troolari. (kuva kaapattu Google Maps)