keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Vielä vähän telakoinnista

Eilen iltapäivällä hyppäsin Simrishamnin asemalla junaan. Junan vaihto Hylliessä, Malmön esikaupungissa ja noin puolentoista tunnin junamatkailun jälkeen ollaan Kastrupissa, Kööpenhaminan lentokentällä. Sieltä lento Helsinkiin (Norwegianilla tällä kertaa) ja bussilla lopulta kotikylään.

Sitä ennen vielä pientä säätöä telakalla: tavarat kämpiltä paatille ym.

Potkuriakselin laakerikin tuli kuntoon. Se porattiin tai "sorvattiin" taas oikeaan muotoon eli pyöreäksi. Akseli on lähetetty Tanskaan Hundestetiin, missä se on valmistettukin. Siellä akseliin lisätään pronssista liukupintaa sen verran, että se sopii nyt suurennettuun laakeriin.

Perälaakeriin on keskitetty pitkä akseli jonka ympäri "pora" pyörii ja jyrsii laakerin oikeaan malliin ja muotoon. Reilu päivä tuossakin meni.
Pohjan maalaus jätettiin myöhäisemmäksi. Pohjan alle laitetaan puutarhasadettimet joilla sitä pidetään kosteana. Pohjan ei tarvitsisi enää kuivua. Paatttihan ravistuu turhaa nyt kun kuituhommat on tehty. Sen jälkeen kun potkuriakseli on saatu paikoilleen lasketaan paatin sisään vielä vettäkin ravistumisen estämiseksi. Täytyy vaan toivoa, että troolari Scanön remontti ei venyisi oikein pitkäksi.

Maalarit vetää ahteriin uutta väriä. On se ainakin vähän aikaa kauniimpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti