keskiviikko 27. elokuuta 2014

Remontin loppu häämöttää, jossakin vielä kaukana edessä tosin

Ensimmäinen kuukausi on takana. Kotoa lähdettäessä sanoin, että vähintään puolitoista kuukautta siinä tulee menemään. Voi olla, että aika lähelle arvasin.

Lasikuidun leipomista on jäljellä vielä muutama päivä. Suuret pinnat tulevat toivottavasti valmiiksi jo perjantaina. Sen jälkeen on vielä laitettava kaikuluotainantureiden, sonarin ja vesiputkien läpivientejä, sellaista pientä aikaa vievää puuhastelua. Ensi viikolla päästään jo toivottavasti maalaushommiin, säävarauksella tämä kaikki tietenkin ja meidän remonttimiestenkin pitäisi pysyä kasassa ja kunnossa.

Näitä maisemia on nyt katseltu kuukauden verran ja kiipeilytelineillä on keikuttu. Hyvää voimistelua; kipparin vyö menee kiinni kolme reikää lyhyempänä kuin tänne tullessa.
Huovarin alapuolella telakassa jatkuu entinen trafiikki. Lagunan kimpussa on edelleen parikymmentä puolalaista ja ties kuinka monta ruotsalaista telakkaduunaria sen oman miehistön lisäksi. Tekevät melkoista remonttia siihenkin. Kaiken näköistä paattia käy slipissä kääntymässä. Kaikkia ei edes kerkeä kuvaamaan.

Tässä nousee "SOUND ENTERPRISE" niminen katamaraani potkureiden vaihtoon.
Sound Enterprise huoltaa työkseen suuren Öresundissa sijaitsevan  Lillgrundin tuulivoimapuiston liki viittäkymmentä myllyä.
Iso katmaraani on huiman näköinen ilmestys telakassa.
Taitaa osa tuulimyllyistä olla aika matalassa. Potkuri on saanut pohjakosketuksen.
Pikkuinen SIN 33 verkkopaatti on pohjan pesussa ja maalauksessa
Telakan kotisivujen aktuellt osiossa kerrotaan mitä siellä, tai oikeammin täällä, tapahtuu. Linkki: Simrishamnvarv Ab Aktuellt

Telakkatyö on aika raskasta. Sen tuntee tämmöinen lähes kypsään ikään tullut joka ilta kropassaan. Mutta nuo puolalaiset rautakourat on kyllä tosi miehiä. Ne on painaneet Lagunan kimpussa jo pari kuukautta. Viikot tekevä 12 tuntista päivää kahdessa vuorossa. Viikonloppuisin työpäivä on "vain" kahdeksan  tunnin mittainen. Aika äijiä ovat.

Töistä suoraan kämpille ja suihkuun. Kevyttä iltapalaa ja katse ulos ikkunasta. Siinä illan ilot ja unilääkkeeksi muutama sivu tai luku jotakin kirjaa. Jussi taitaa enemmän seurata noita sähköisiä viestimiä ja niiden tarjontaa. Niin, ja tulehaan tätä blogia sentään joskus päivitettyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti