lauantai 20. joulukuuta 2014

Joululoma lähestyy

Leudot talvisäät jatkuvat ja niiden myötä pikkuruiset troolarit, Bärbel ja Huovari, uurastavat Saaristomerellä. Talvipäivän seisaus, eli vuoden lyhyin päivä on tulevana maanantaina. Pilvisellä säällä päivä menee ohi melkein huomaamatta. Trooli lasketaan aamulla pimeässä ja nostetaan iltapäivällä pimeän jo laskeuduttua.

Joulun hulinoista täällä ei tiedetä mitään. Radiotakaan ei oikein jaksa kuunnella. Aika puuduttavaa kuunneltavaa: samat jolulaulut eri esittäjien versioina aamusta iltaan. Olemmekin siirtyneet spotifyn soittolistoihin toistaiseksi.

Huovarin joulunalus ruokalistaan kuuluvat tietysti silakkapihvit. Sen lisäksi, että Jussista on tulossa kovaa vauhtia täysiverinen perämies ovat nuoren miehen kokintaidot kehittyneet merkittävin askelin.
Pientä lohtua ja valoa pimeyden keskellä ahertamiseen tuo se, että silakoita on uinut trooliin ihan kohtuullisesti. Tänäänkin sitä saatiin Bärbelin ruumaankin muutama tonni. Huovarissa on täysi lasti.


Vähä silleen, kipparia lainataksemme, on ajateltu, että huominen päivä vielä kalastetaan. Maanantaina huolletaan paatteja. Sitten pidetään muutama päivä joululomaa ja säiden salliessa tullaan välipäivinä taas silakoita etsimään.





3 kommenttia:

  1. Jonkin tiedotuksen mukkaan saattaa riitettä olla veen päällä jo joulun jälkeen.
    http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/kustavi/laupunen

    Micu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläpäin sanotaan: pakkaskauden alkamisen jälkeen vesi jäähtyy asteen viikossa. nyt se on noin kolme asteista parin metrin syvyydessä. Siispä ainakin kolme viikkoa menee ennen jääpeitettä. saa nähdä pitääkö kansanviisaus paikkansa.

      Poista
  2. Pintavesi myötäilee todennäköisesti ilman lämpötilaa selkeämmin, mutta silti uskon ettei jäätä Kustavissa vielä ensi viikolla nähdä.
    =]

    Micu

    VastaaPoista