perjantai 27. helmikuuta 2015

Uusi alku

Flunssa hellitää pikkuhiljaa. Käytiin jo kuluneen viikon tiistaina kerran kalassa. Silloin kuultiin, että Rocall on katsastettu ja keskiviikkona laitettiinkin oma paatti taas parivetokuntoon. Otettiin leijat pois ja tehtiin vähän muutakin huoltoa siinä samassa.

Jussi oli vielä sairauslomalla tämän viikon. Toiveissa on, että hänkin pääsisi taas takaisin paatille jo alkavalla viikolla. Jussia on tuurannut salolainen Ville. Jussin tapaan Ville aikoo tosissaan kalastajan ammattiin, joten harjoittelu troolarilla on silloin paikoillaan.


Villen suu on messingillä. Pari päivää paatilla ja saalista on merestä löytynyt jo ihan mukavasti. Enemmän kuin mies on ehtinyt koko aikaisemman elämänsä aikana kalastamaan. No, verkkoa, pillkiä ja virveliä ei oikein voi verrata troolikalastukseen, ainakaan saaliin määrillä.
Rocall töihin

Eilen päästiin lopulta tekemään ensimmäinen koeveto uuden parivetokaverin kanssa. Otettiin rauhallisesti. Kaikki laitteet pelasivat suunnilleen, mikä paremmin mikä hitaammin. Saaliskin saatiin merestä ylös mikä tärkeintä. Tästä on hyvä jatkaa.

Tuon näköinen viiksivallu on Rocall, perinteinen Perämeren Mopo. Pituutta paatilla on viitisentoista ja leveyttä vajaa kuusi metriä.

4 kommenttia:

  1. Onhan tuo Rockall ihan laivan näköinen. En nyt tosin kerro mihin kauniiseen puurunkoiseen troolariin mielessäni vertaan...

    Onko tuo korkea alumiinihärveli estämässä "mopon" kaatumista troolinperää tyhjentäessä?

    T. Latosaaren Affena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoisen miehet on aikoinaan miettineet, että ei mitään yksittäistä mastoa. Kolmijalalla ne kivetkin on maasta nostettu. On siis maston virkaa tekevä kolmijalka

      Poista
  2. Hienoa kuulla välillä hyviäkin uutisia.
    Tsemppiä tuleviin parivetoihin.

    Peimarin Paroni

    VastaaPoista