torstai 15. lokakuuta 2015

Kalastuskauden alku lähestyy

PIENTÄ LAITTOA

Päivät lyhenevät vauhdilla. Sää kylmenee ja halla alkaa olemaan jokaöinen vieras alavilla mailla. Toivon mukaan tämä tarkoittaa sitä, että silakat alkavat parveutumaan Saaristomeren talviapajille. Vuosi sitten pyynti aloitettiin marraskuun kymmenes.  Nyt aiotaan lähteä merelle jo ensi viikolla. Jos vaikka sieltä jo jotain löytyisi. Niinkin on kyllä käynyt, että alkusyksystä on saatu tonnitolkulla meduusaa trooliin. Se on aikalailla sotkuista puuhaa, eikä sellaista toivota.

Huovari odottelee kärsivällisenä kalaan pääsyä.
Kaikki alkaa olemaan valmista. Pyydykset täytyy vielä ottaa mukaan.
Pientä laittoa aina riittää. Kesällä laitettiin generaattori konehuoneeseen. Aikaisemmin genun paikalla oli tarvikevarasto työkaluille ja kaikenmoisille hyödyllisille, ja vähän hyödyttömillekin, tavaroille. Nyt niille  rakennettiin keularuumaan hyllytilaa. Mitäänhän ei tietenkään voi heittää pois, jos kuitenkin joskus tulee tarvetta.

Uutta varastotilaa keularuumassa.
Keulassa säilytettään myös köysiä ja monelaista tarvekampetta. Työvaatteet odottavat pestyinä uutta sesonkia.
Konehuoneen kongin eristeet olivat vähän huonossa hapessa. Vaihdettiin uudet ja kulkutie pellitettiin .
Konehuoneeseen kiivetessä täytyy nyt varoa ettei häikäisty.
VÄLIKATSASTUS
Tänään paatille tehtiin välikatsastus. Tällaiset pienet kalastusalukset katsastetaan telakoituna joka neljäs vuosi ja välikatsastus tehdään nimensä mukaisesti kahden vuoden päästä varsinaisesta katsastuksesta.
Välikatsastuksessa keskitytään etupäässä aluksen turvallisuusvarusteisiin ja niiden päivityksiin. Pelastusrenkaiden, niiden valojen ja köysien, pelastusliivien valoineen ja pelastuspukujen on oltava kunnossa. Sammuttimet, pelastuslautta ja hätälähettimet, EPIRB ja Sart, on oltava määrävälein tarkistettu. Hätärakettien ja soihtujen päiväykset pitää olla kunnossa. Montaa muutakin asiaa tarkastellaan.

Katsastukset on määritelty laissa: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä
Linkki lainsäädäntöön

Kalastusalukset luokitellaan alusturvallisuuslaissa seuraavasti:

Määritelmät
2§ 32 kalastusalusten luokilla luokkia I, II ja III siten, että luokkaan I kuuluvat alukset, joiden pituus on alle 15 metriä, luokkaan II alukset, joiden pituus on vähintään 15 metriä mutta alle 24 metriä ja luokkaan III alukset, joiden pituus on vähintään 24 metriä;

 2§ 39) pyyntialueella I järviä sekä sisä- ja ulkosaaristoa Suomen sisäisten aluevesien ulkorajaan asti, pyyntialueella II avomerialueita Suomenlahdella, Pohjois-Itämerellä ja Pohjanlahdella leveyspiirin 59 00 P pohjoispuolella sekä pyyntialueella III muita merialueita Itämerellä rajanaan Pohjanmereen Tanskan ja Ruotsin välillä Skagenin leveyspiiri 57 44,8 P;

Huovari kuuluu alusluokkaan II ja meidän pyyntialue on III

Ennen katsastusta pientä epätietoisuutta aiheutti uusi laiva-apteekki laki ja sen nojalla annettu asetus. Alla olevista linkeissä kiinnostuneet voivat tarkemmin perehtyä apteekkiasioihin. Etenkin asetuksen pdf muodossa liitteenä oleva tarvikelista on hyvin avartavaa luettavaa.

Laki laiva-apteekista
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus laiva-apteekeista

Jouduimme laajan pyyntialueemme takia pohtimaan millä tavalla varustettu apteekki meille kuuluu. Aikaisemmin kalastusaluksille kuului kotimaan liikenteen C-apteekki. Uudessa laissa se on korvattu D-apteekilla.

Me käymme maissa myös muissa maissa, jolloin meidän tulisi ottaa käyttöön uuden lain mukainen C-apteekki. Siinä on lääkkeitä ja tarvikkeita 15 hengelle ja lääkeluottelo on 25 sivua pitkä. Kustannuksiltaan se on aikaisempaan verrattuna ainakin kymmenkertainen. Ihmeelliseksi  asian tekee se, että asetuksen mukaan kalastusalusten laiva-apteekista vastaavan ei tarvitse käydä pitkää lääkintäkoulutusta, jonka slanginimi on rannikkokirurgin koulutus. Suuri osa lääkkeistä ja tarvikkeista on  tästä johtuen sellaisia, joita emme osaisi edes käyttää oikein.

Onneksi eletään siirtymä-aikaa ja saimme katsastuksen tehdyksi kotimaanliikenteen D-apteekin varustein. Kuulemma tämä uusi laki ja asetus ovat herättäneet melkoisesti keskustelua. Toivottavasti jostakin löytyy tarpeeksi järkeä niin, että meidänkään ei jatkossa tarvitse hankkia tänne vanhenemaan viidelletoista hengelle sellaisa lääkkeitä, joita emme edes osaa käyttää.

Saatiin siis "leimat paperiin" ja sen puolesta voidaan olla tyytyväisiä. Kaikki oli kunnossa.

Loppuhuipennukseksi kerrottakoon vielä, että silakoilla tuntuu olevan kysyntää. Kalanostajat soittelevat vallan ahkeraan ja kyselevät milloin sitä taas saa. Se tuntuu mukavalta. Näkyyköhän tuo mitenkään kalan hinnassa?