torstai 3. heinäkuuta 2014

Matkailu avartaa

Matkakohteena Skåne, tarkemmin Österlen.

Eilen illalla töitten jälkeen tehtiin pieni kävelyretki kaupungille. Simrishamn on tanskalaisvaikutteinen pikkukaupunki ja onhan Skåne kuulunutkin pitkään Tanskalle.

SIMRISHAMN

Vierasvenesatamaa

Kesäsesonki on parhaimmillaan. Talvisin täältä kurvailee lohenuistelijoita lähivesille.
Pikkukaupungin kujilta löytyy monta idyllistä kuvakohdetta











Ja, ettei totuus unohtuisi: Töissähän täällä ollaan. Päivän tinkinä oli sääsuojan rakentaminen. Sehän tehtiin niinkuin pitikin.

Jussi ja Matts-Olle virittävät muovia.

Paapuurin laita on suojassa.

Matts-Olle ja Per viimeistelevät styyrpuurin laidan sääsuojaa.
Nyt on saatu tehdyksi se mitä oli tarkoituskin. Paatti saa jäädä kolmeksi viikoksi kuivumaan. Huomenna lennetään kotiin.

Lisää matkailua

Lainattiin auto illaksi ja tehtiin pieni Österlen sightseeing. Käytiin Sandhammarenin majakalla ja pikkuriikkisessä Kåsebergan satamassa. Oululaisille tiedoksi. Aalen kivet on tallessa, jos tämä sattuu niitä kaipaamaan.

SANDHAMMAREN

Sandhammarenin niemi on kuuluisa hiekkadyyneistään.

Rantaa piisaa kilometritolkulla

Otettiin beach selfie


Majakka on mäntymetsän suojassa parinsadan metrin päässä rannasta.

Teräksinen torni on rakennettu 1862

Majakan valo loistaa yhä. Kalastajan on tärkeätä tietää, että Sandhammarenin majakalta Bornholmin pohjoiskärjen Hammeroddenin majakalle vedetty linja jakaa turskan kiintiöalueet itäiseen ja läntiseen.
 KÅSEBERGA

Kåseberga on pikkuruinen kalasatama korkean hiekkatöyrään alla. Kesäisin se on turistien suosima.
Kåsebergan rannasta saa herkullista kalaruokaa.


Tänään syötiin paistettua silliä. Perinteiseen annokseen kuuluu perunamuusi, puolukkaa, punasipulia ja kastikkeeksi voisulaa.

ALES STENAR

Kåsebergan yläpuolella kolmekymmentämetrisen hiekkatöyrään päällä on Aalen kivet, Ales Stenar. Niiden oletetaan olevan viikinkiajoilta. Useiden tonnien painoiset kivet on jouduttu keräämään ja kuljettamaan paikalle laajalta alueelta. Muutenhan täällä lähiseudulla on vain hiekkaa.


Laivan muotoon laitetut kivet voivat toimia eräänlaisena kalenterina. Kivimuodostelmassa on joitakin kalenterimaisia yhteneväisyyksiä englantilaisen Stonehengen kanssa.

59 suurta kiveä laivan muodossa. Aurinko näkyy kesä- ja talvipäivän seisauksessa laivan vastakkaisista päistä.

Näkymä korkealta töyräältä alas merelle on hulppea.
Matkailijoita kivet kiinnostavat

Laiduntavat lampaat vähät välittävät kivistä , kunhan ruoho pysyisi vihreänä.

Matkakohteisiimme voi tutustua tarkemmin oheisista wikipedialinkeistä. Huovarin miehstö lähtee lomalle.

Sandhammaren
Kåseberga
Ales Stenar

RAUHALLISTA JA AURINKOISTA KESÄÄ KAILILLE

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Töissä telakalla, osa 1 jatkuu vieläkin

Herätys kuudelta. Aamiaisleipää ja kahvia. Haalarit niskaan ja puolalaisten joukossa telakkaan. Meidän kanssa saman katon alla majailee 6-7 polakkia ja pihalle on tuotu lisäksi pari asuntokonttia. Metallimiehiä kaikki tyyni, oikeita solidaarisuusaatteen rautakouria.


Kippari johtaa rautakourien joukkoa työmaata kohti. Ilme on tuima.
Rautakourat työstävät troolari Lagunaa ja Couragea. Meidän paatin kimpussa häärivät puusepät, joita vieläkin siis tarvitaan. Niin ja me, Huovarin miehistö tietenkin. Tänään pestiin ja puhdistettiin paatin pilssi. Valmisteltiin kaikki läpiviennit myöhempää varten. Irrotettiin yksi viallinen invertteri ja autettiin puuseppiä.

Styyrpuurin keulapuolelta  poistettiin kahden kaaren välinen huonoksi mennyt lankunpätkä.

Styyrpuurin laidallla oli toinenkin pehmennyt lankunpää.

Matts-Olle mittaa tarkkana paapuurin ahterista poistettua lankunpaikkaa. Uusi lankunpätkä pitää sopia kaarevaan koloonsa just eikä melkein.

Per valmistelee sääsuojan kiinnityksiä.
Enpä muista olenko kertonut mitä aiomme tehdä paatille tänä kesänä. Siis, tarkoitus on päällystää paatin vesilinjan alapuolinen runko lasikuidulla. Vesilinjan yläpuolinen osa kuidutettiin viime kesänä tällä samalla telakalla. Linkki telakan kotisivulle: Simrishamns Varv Ab

Lasikuidun avulla saadaan vanhalle paatille ainakin kaksikymmentä palvelusvuotta lisää. Jäissä ajaminen on puupaatille aika rankkaa ja vuodoilta ei voi välttyä. Jokainen veneen omistaja tietää miten tylsä vuotava paatti on. Laminoimme paatin runkoon 12 kerrosta lasikuitumattoa. Näin saadaan reilun sentin paksuinen laminaattikerros minkä alla on sitten kahden tuuman tammilankku. Pidämme huolen siitä, että lasikuitulaminaatin alla ei ole yhtään pehmeätä puuta. Aika pirun vahva siitä tulee.

Huomenna olisi vielä tarkoitus saada sääsuoja paatin ympärille. Sen jälkeen se jätetään kuivumaan kolmeksi viikoksi. Viikonloppuna siis odottaa kesäloma.



tiistai 1. heinäkuuta 2014

Töissä telakalla, osa 1 jatkuu

Eilisen rankan työrupeaman jälkeen palkittiin itsemme hyvällä aterialla paikallisessa Måns Byckgare ravintolassa. Linkki heidän fb sivulle Måns Byckare

Simrishamnin pääkatu, Storgatan alkaa satamasta ja vie kirkolle. Kesäisin se on täynnä terasseja.

Jussilla entrecoté ja kipparilla pepparstek.

Tänään jatkettiin siitä mihin eilen jäätiin. Poistettiin loputkin pellit paatin kupeilta. Sen jälkeen kippari puhalsi pinnat karhean puhtaiksi 300 barin vesisuihkulla.

Muuutama kolokin löydettiin, eli taas tuli puusepälle töitä. Ei kuitenkaan mikään paha. Viime vuonna puuseppä teki pari viikkoa töitä runkolankkujen kanssa. Nyt taitaa pari päivää riittää. Kipparia kyllä jännitti se mitä peltien alta löytyy. Onneksi nyt helpotti, vähällä päästiin ja hyvä tulee.

Viimeisetkin pohjamaalit puhalletaan pois.

Maali ja puussa oleva lika saa kyytiä. Kippari pyysi Jussia kuvaamaan todisteeksi työnteosta.

Paatista tuli puhdas, pesijästä likainen, paljon likaisempi kuin mitä kuva näyttää. 300 barin paine pistää likapartikkelit vinhaan liikkeeseen ja ne tunkeutuvat joka puolelle.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Töissä telakalla, osa 1

Ensimmäinen, ja raskas, työpäivä takana. Urakkaamme kuului telineiden pystytys ja styyrpuurin puolen rosteripeltien irroitus. Saatiin tehdyksi, vaikka lujille ottikin auringon paahtaessa niskaan. Kipparilla on ainakin melkoisen pehmyt olo. Jussi taitaa olla paremmassa kunnossa, kun vielä puoli kuuden maissa ehdotteli, että eiköhän revitä nuo paapuurin pellitkin samantien. Ei tainnut olla tosissaan.

Saatiin peräämme vähän suurempi troolari. Paikallinen "COURAGE" SIN 602

Ei tullut peräkolaria, metri jäi rakoa.

Pellit on poissa. Ainakin ensimmäinen päivä pysyttiin aikataulussa.

Saaristomeren jäät ovat huolehtineet pohjamaalin poistosta tehokkaasti. Tummempi alue on ollut pellillä suojattuna.



sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Paatti on lopultakin kuivilla

Muutama päivä on viettety, melkein lomailtu, sateisessa Simrishamnissa. Töitäkin on sentään saatu tehdyksi, ainakin vähäsen, eilen mm. asennettiin kalaruumaan valaistus ja muuta sellaista ja pari kirjaakin on tullut luetuksi. Tänäänkin vettä on tihuuttanut melkein koko päivän. Niin ja jalkapalloakin on tullut seuratuksi.

Eilisen kesäillan harmoniaa sateen tauottua. Iltanäkymä paatin laituripaikalta Bornholms Kajenia kohti.
Auringonlaskun säteet heijastuvat rantakadun ikkunoista.
Telakkamestari Johan lupasi lopulta , että tänään päästään telakkaan. Alunperin telakointi oli sovittu tulevaan kuukauden vaihteeseen. Oli kuitenkin mahdollista, että paatti saataisiin nostetuksi jo aikaisemminkin. Pari päivää etuajassa se ylösnosto onnistuisikin. Ajettiin Jussin kanssa samantien telakan viereen odottamaan ja vallattiin telakan asuntolasta majoitus itsellemme. Troolari"LAGUNA" SIN 50, laskettiin viiden maissa iltapäivällä alas ja sen jälkeen on meidän vuoro nostaa paatti kuivalle maalle.

Huovari telakan viereisessä kalalaiturissa Stand By.
Näkymä asuntolasta kalasatamaan ja siellä se Huovarikin näkyy olevan.
Laguna saatiin mereen suunnitelman mukaisesti. Suuren troolarin kotisatama on Simrishamn, kippari on kuvannut kerran sen vauhdikasta merellelähtöä. Videonpätkä löytyy linkistä Simrishamnin silakkatroolarit

Troolari Lagunaa lasketaan mereen.
Kovin vaikuttaa pieneltä hinaajalta tuo Lagunaa työntävä peräprutku, mutta tehtävänsä se täytti mallikkaasti.
Huovari on matkalla maalle, telakkamestari Johan ohjailee kelkkaa.
Siellä on ja pysyy.