Troolisulkeiset aloitettiin aamutuimaan ja valmista tuli iltapäivän ollessa jo pitkällä. Ensimmäiseksi vedettiin Huovarin troolirummulta yksi turskatrooli pois ja tilalle kelattiin parivetosilakkatrooli. Seuraavaksi vedettiin Bärbelistä kaksi yksinvetotroolia ja troolileijat maihin. Tilalle Bärbel sai tietenkin silakanpyyntiin tarkoitetun parivetotroolin. Lopuksi viellä muutaman sadan kiloinen kettinkinippu kummallekin paatille ja valmista tuli. Muutama lanka tai oikeammin naru harvoista liinoista oli poikki alapaulan perukasta. Langanpätkille etsittiin oikea paikka ja ne solmittiin paikoilleen.
Troolit on kaverusten ahtereissa siististi rummulla. Eiköhän jo muutaman päivän päästä lähdetä kalaan. |
Yleensä troolia vaihdettaessa tai korjattaessa sataa, tuulee, on pimeää tai hirmuinen pakkanen. Tänään nähtiin se säännön vahvistava poikkeus: Sään puolesta päivä oli mitä parhain, aurinkoinen ja kuulas syyspäivä.
Siikateema jatkuu
Nyt täytyy olla tyytyväinen, että on ammattikalastajia kavereina. Eilen syötiin graavia siikaa ja tänään savusiikaa ja lisää graavia. Tänään siikaviikko oikein kruunattiin. Arvatkaas minkälaista puuroa alla olevassa kuvassa hämmennetään.
Oliskohan muutama kilo siianmätiä työn alla vai vispipuuroako peräti? Mitä luulette? |