Joulunpyhät on vietetty ja tänään ensimmäinen välipäivä kalastettu. Edellisen päivityksen jälkeen on tapahtunut seuraavaa: Lauantaina saaliista oli lossattu vajaat puolet, kun puolet Taivassalosta ja Kustavista pimeni. Sähkökatkoshan se meitä kiusasi. Sen seurauksena päästiin Jussin kanssa kotiin vasta sunnuntaina puolilta päivin. Maanantai 23. päivä meni paattia huoltaessa. Vaihdettiin jungmannin kanssa mm yhdet akut ym pientä. Sää oli pyhinä kehno ja vedenpinta välillä kovin korkealla. Joulupäivänä piti käydä paattia Merimaskussa vahtimassa: Onko maasähkö tallella, köydet ehjät ja lämmitys päällä. Kunnossa olivat. Tassunpäivänä pakkailtiin pari troolia valmiiksi talven varalle. Jossain vaiheessa voidaan saada äkkilähtö Ruotsiin ja silloin on kurja kaivella trooleja lumihangesta.
Tämä perjantain aamu aloitettiin vaihtamalla Bärbelin trooli vähän toisenmalliseen. Kalastus aloitettiinkin sitten vasta puolilta päivin. Ja taas tuulee, Rajakarilla puuuskissa tuulta oli 17 m/s. No, kalaa saatiin miltei ruuman täydeltä ja sitä onkin lossaamassa varsinainen nuorisojengi: Jaakko ja Jussi reippaita nuoria miehiä. Lukiolainen, jungmanni Jaakko on hankkinut auton itselleen. Eihän siinä muu auta kuin tehdä töitä loma-ajat. Muuten taitaa jäädä bensat ostamatta.
|
Nuoret leijonat silakanlossauksessa. Tuulta 17 m/s, onneksi ei ole pakkasta ja sadekin on lakannut. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti