Meidän kalamarkkinoiden yllä leijuu synkkiä pilviä. Lähes päivittäin saadaan kuulla entistä huonompia uutisia. Silakan hinnat on jo tippuneet ja nyt aikaisempaa suurempi osa saaliista myydään turkiselinkeinon raaka-aineeksi. Onneksi siellä näyttäisi vielä kysynttää riittävän. Viimeiset turkishuutokaupat menivät mailmantilanteen epävarmuudesta huolimatta kohtalaisesti. Hinnat on tosin sielläkin pudonneet.
Me kalastajat saadaan tieto hinnan alennuksista nopeasti. Toisin on turkistarhaajilla. Näihin aikoihin vuotta he päättävät kuinka paljon eläimiä kasvatetaan. Pennut syntyvät keväällä ja eläimet nahotetaan loppusyksystä. Turkisten muokkauksen jälkeen ensimmäiset huutokaupat pidetään Vantaalla joulukuussa. Tarhaajalta on mennyt liki vuosi ennenkuin hän saa tietää minkälaista palkkaa hän saa vuoden työstään. Kustannuksia syntyy tietysti kaiken aikaa. Niinhän se näillä luonnonvaraelinkeinoilla on muutenkin. Kasvisten ja viljan sato korjataan kerran vuodessa jne jne. Moni vakituisessa työssä käyvä ei taida ymmärtää minkälaista on elää sesonkien mukaan. Joskus olen kuullut turkistarhausta kritisoitavan, mutta mistä saadaan hienompia ja luonnonmukaisempia vaatteita kuin turkiksista? Ei mistään.
Epävarmuus ja hintojen lasku heijastuu myös meidän paatille. Tästä seurauksena kippari joutui raskain mielin laittamaan Anatolin lomalle odottamaan parempia aikoja. Näytää pahasti siltä, että tästä ei enää saada leipää kolmelle miehelle. Nyt vaan toivotaan käännettä parempaan.
|
Otettiin kaverikuva Anatolin toistaiseksi viimeisenä työpäivänä. Vähän on hymy tiukassa kummallakin. |
|
Anatoli tallentaa Saariston maisemia IPadillaan |
Tämä viikko alkoi lumipyryssä. Ajettiin samaa reittiä apajille kuin lauantainakin. Maisemat olivat muuttuneet viimeviikosta radikaalisti.
|
Ei näytä enää yhtään kesäiseltä |
|
Mihin lie joutsenetkin menneet? |
|
Eikä veneetkään ole päässeet vesille viikonlopun aikana. |
|
Tyhjänä nököttävä pursiseuran tukikohta ei ihmetytä yhtään. Kylmä taitaisi pursissa tulla. Meillä on sentää kunnon keskuslämmitys. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti