perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannus

Juhannusviikkoa on vietetty työn merkeissä. Niin kylmää on rannassa ollut, että toppahaalareitakin on tarvittu.

Tiistai iltana jätettiin Rauma ja ajettiin paatti Merimaskun Särkansalmen kalasatamaan. Perille saavutiin  yöllä vähän kahden jälkeen.

Otettiin pienet torkut ja sen jälkeen laitettiin kaikki turskanpyyntivarusteet paattiin. Ruumaan on rakennettu jäävarasto ja punnitusasema. Kannella pakan alla on perkauskoneen paikka ja kalahollejakin on muutettu. Leijat ja turskatrooli on nostettu ahteriin omille paikoilleen. Enää ei puutu kuin laatikot ja jäät ja turskat tietenkin.

Huovarin trooleja on varastoitu hyvän ystävämme Matin varastoon. Tässä hän ottaa turskatroolia paatille siirrettäväksi.

Pakan alla pilkottaa perkauskone. Pohjatroolileijatkin on paikoillaan paatin ahterin sivuilla.

Särkansalmen kalasatama ei ole koolla pilattu.

Pari päivää kului silakkatroolarin muuttamisessa turskanpyyntialukseksi. Nyt olaan lähtövalmiina.
Huovarin suuren suuri miehistö viettää nyt muutaman päivän keskikesän juhlaa. Heti tulevana maanantaina suunnataan keula kohti Itämerta ja tulevaa telakointia Simrishamnissa. Telakoinnin jälkeen on sitten tarkoitus kalastaa niitä turskiakin. Niin ja proviantitkin on jo hankittu matkaa varten. Eli valmiina ollaan. Maanantaina täydennetään vielä polttoaainetta tankkiin ja sitten menoksi.

Rauhallista juhannusta kaikille blogimme seuraajille toivottaa Troolari Huovarin miehistö




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti