perjantai 29. elokuuta 2014

Nyt se on tehty!

Paatti on nyt kuidutettu valmiiksi ympäriinsä. Rungossa on 9 kerrosta lasikuitua joka puolella ja vesilinja sai keulasta keskilaivaan asti reilun metrin leveydeltä 12 kerrosta kuitua. Kölin ympäri on vedetty 15 kerrosta ja kölin sivuilla on kaikkiaan 24 kerrosta. Lasikuitumattoa ja polyesteriä  on levitetty yhteensä noin 1800 kiloa telaamalla paatin pohjaan. Lasikuitumattoa on kaikki kerrokset mukaan lukien noin 1250 neliötä.

Jussi ja Per telaavat viimeistä mattoa paikoilleen, Tuo on rankkaa työtä.
Huolellinen muovin levitys ja viimeisen vuodan ilmaus vielä jäljellä. Kiitos kaverit, kun jaksoitte.
Per aloitti samantien pohjan tasoittamisen. Pienet epätasaisuuudet hiotaan ja ensi viikolla aloitetaan maalaustyöt.
Jussin kanssa päästiin jo asentamaan kaiukuluotainten anturilaatikkoa paikoilleen.
Sonarin läpivientikin on muovitöiden osalta valmis.
Säiden haltija on yhtä sadeviikkoa lukuunottamatta ollut meille armelias. Nyt on luvassa taas vähän epävakaisempaa. Se ei meitä kuitenkaan enää paljoa voi häiritä. Huomenna, jos sataa, niin sitten mennään kaupungille viettämään Silakkapäivää, Sillen Dag.    ks linkistä lisää Sillens Dag,
Ja jos sadetta ei tule, tehdään töitä ja ehkä sitten kuitenkin vähän käydään silakkapäivän ohjelmaa katsomassa.

Tässä voisi vaikka jonkinlaiset harjakaiset pitää?

5 kommenttia:

  1. Harjakaiset eivät oikein laivalle sovi, pohjakaiset taas kuulostaa laivalle huonolta enteeltä. Miten olisi kölijuhlat? Me täällä Latosaaressa kuitenkin nostamme maljan Huovarin lasikuitutyölle...

    VastaaPoista
  2. Pitää oikein selvittää, mikä se oikea termi olisi.
    Uuden valmistuvan laivan juhla osuu vesillelaskuun ja silloinhan samppanja räiskyy.
    Mukava kuulla, että meille maljoja nostetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin tarkemmin ajatellen...kun kyseessä ei ole uus vaan uudistettu laiva niin eiköhän viskipaukku miehistölle olis paikallaan. Termistä viis!

      Poista
  3. Ennen oli miehet rautaa ja laivat puuta. Kovan homman olette tehneet, ette ole turhia miehiä maallakaan. Reilu malja hommalle. T: Honk konkin mies Salosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuta se meidän laiva on vieläkin. Lasikuituhan vain on pikkasen paksuna maalina puun päällä, ja miehet on rautaa, tottakai

      Poista