perjantai 22. elokuuta 2014

Voimisteleva variksenpelätin

Lasikuitua, lasikuitua, sitä me pojat kaiket päivät väännetään ja käännetään, revitään, telataan, ilmataan ja illalla korvista rapsitaan ja aamulla ensimmäiseksi hanskoista kaavitaan.

Säät ei oikein ole meitä suosineet, on satanut ja tuultakin on puuskissa ollut yli 18 m/s. Säistä huolimatta ollaan pysytty melkein aikataulussa. Nyt on paatin pohja kokonaan kuidun peitossa ja naulattuna. Suurta osaa peittää jo yhdeksän tai kuusi mattokerrosta.

Kuitukerros alkaa peittämään jo duunareitakin. Lasikuitua kertyy väkisin vaatteisiin ja joka paikkaan missä vain on tippakin kovettuvaa muovia. Kippari on tämän urakan jälkeen valmis vaikka variksenpelättimeksi, tai ainakin kovettuneista vaatteista sellaisen saa helposti pystyyn nostetuksi. Jos joku tarvii hyviä peltäintarvikkeita ensi kesäksi niin täältä saa.

Hymyä huuleen työpäivän päätteksi ja pieni iltavoimistelu.
Tässä variksenpelättimen mallia.
Pelättimen housut, kovat ja karvaiset
ja hanskat kippuraiset lähikuvassa
Kuiduttajien verstas on hyvässä järjestyksessä päivän päätteksi
Telat on siististi pytyssä, tosin ne on kivikovat jo parin tunnin päästä. Koko päivän niitä pystyy kuitenkin pitämään "hengissä"

Tuollaiset melko vahvat kumihanskat ja hartsipytyt saa aamulla aika vaivattomasti liki puhtaiksi repimällä kovettuneen kuidun irti. Sehän ei taru tuollaiseen muoviin tai kumiin kiinni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti