torstai 5. maaliskuuta 2015

Maaliskuun alun tunnelmia Saaristomereltä ja hyppivä silakkatrooli

Aamulla liikkeele lähdettäesä näimme jäitä. Oikeammin vain riitettä veden pinnalla. Siinä taisivat olla tämän talven jäät. Merisäätiedotuksissa kyllä vielä kerrotaan jäätilanteesta, mutta ei sitä kyllä tule kuunneltua.

Tämän talven jäätilannetta

Ja tältä näyttää pitkän ajan keskiarvoinen jäätalvi maaliskuun alussa.
Ajettiin apajille Pyytin ja Korvenmaan välisestä salmesta. Sielläkin oli jäitä, so. riitettä ja pitihän tämän vuoden kovasta jäätalvesta ottaa pieni videopätkä. Meidän tuurilla tämä jäistä kertominen tietenkin tarkoittaa sitä, että ensi viikosta alkaen saadaan metri lunta ja paukkuvaa pakkasta ja meri jäätyy toukokuun lopulle asti. Näinhän tietysti voi tapahtua kerran tuhannessa vuodessa. Niin miksei nyt sitten?


Kerrankin saimme kuvatuksi veden pintaan nousevan silakkatroolin perän. Troolin vedon loputtua, kun pyydystä vedetään merestä ylös, troolin perä yleensä nousee syvyyksistä pintaa vauhdikkaasti. Silakoiden uimarakossa on vielä ilmaa mikä nostaa ne pintaan. Pintaan nouseva troolin perä on parasta mitä troolikalastaja voi nähdä. Siinä kelluu palaute tehdystä päivätyöstä. Silakat vielä paattiin ja kalastusta jatkamaan, tai saalista maihin viemään.




3 kommenttia:

  1. Oikein vaan paljon pomppia trooleja toivotaan!
    Miten tuo saaliin nosto laivaan tapahtuu? Eikö nostoköysi riko kaloja kiristyessään troolin perän alle? Miten nostoköysi saadaan sopivalle kohdalle troolin alle? Onko tullut pitkiä haileja, viimetalvena oli joku 35 cm jättiläinenkin?
    Tämmöisiä toivottelee ja kyselee Honk konkin ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostopussi on varmaankin piitkän kehityksen tulos, eikä se riko kaloja. Nostoköysi on meillä n 45 m pitkä ja se on kiinni troolin perässä perästä troolin suuaukkoon päin siten, että köysi irroitetaan ennenkuin troolin perä vedetään ihan paatin viereen. Nostoköysi kiinnitetään nostovinssiin ja sitten aletaan lypsämään troolia tyhjäksi pussi kerrallaan. Nykyaikaa olisi kalapumppu, mutta sellaista emme vielä ole ansainneet.

      Poista
  2. Ei näytä kelissäkään olevan suurempaa valittamista. Voisi joku taas saada väärän käsityksen koko hommasta. Joko Jussi on paatilla ?

    T:Pasi

    VastaaPoista