tiistai 3. maaliskuuta 2015

Maaliskuun toivelista ja meriselitys

Onko sydäntalvi jo sivuutettu? Saaristossa tuskin voi enää talvesta puhua. Eilen radiossa kerrottiin jo varhaisperunoiden istutuksista. Paraisilla olivat saaneet ensimmäiset siemenperunat maan sisään viime viikon torstaina ja Rymättylässä lauantaina helmikuun viimeisenä päivänä. Saadaanko uusia perunoita jo pääsiäiseksi vai meneekö ihan vapulle asti?

Päästiin kalastamaan jo muutama päivä perätysten Rockallin kanssa. Sen miehistö alkaa pikkuhiljaa tottumaan uuteen paattiinsa ja työt sujuvat päivä päivältä paremmin. Videoklipissä Rockall nostaa troolia harmaassa talvisäässä.


Huovarin kansilastikin näytti taas pitkästä aikaa ihan kelvolliselta.
Meriselitys

Tänään jouduttiin olemaan maissa. Kimmo antoi meriselityksen Turussa merioikeudelle. Hän oli kutsunut myös Huovarin kipparin kuultavaksi tilaisuuteen. Mikä meriselitys oikein on? Sitä voi tarkastella linkeistä. Meriselitys Wikipedia, Ilkka Kuusniemen artikkeli merioikeusasioista

Ja tänne loppuun se toivelista
 
Nyt vain toivotaan pitkää viileää lopputalvea, pakkasista ei ole enää niin väliä, eikä lämpöäkään tarvita yhtään enempää. Silakat saisivat pysytellä Saariston suojissa kesään saakka ja kesä voisi alkaa juhannuksesta. Kyllä tämä talvi noilla eväillä jotenkuten pärjättäisiin. Niin ja tietenkin kalat saisivat mennä kaupaksi, ja hyvään hintaan tietenkin ja Putin saisi avata rajansa suomalaisten pyytämille silakoille. Pitäisiköhän nuo kaikki laittaa varmuuden vuoksi iltarukoukseen?

3 kommenttia:

  1. hyviä toiveita ja pidetään peukkuja, mutta milloin rukoukset on jotain maailmassa auttaneet?

    VastaaPoista
  2. Hienoa että homma toimii. Itse seurailen teitä Seilin saarelta. Tänäänkin näkyi. Ja tietysti marinetrafficia seuraan myös. Toivotaan hyvää jatkoa.

    VastaaPoista