keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

S..tanan tunari

Päivä alkoi mitä parhaissa merkeissä. Aamulla aurinko paistoi ja meri oli tyyni. Lähdettiin jo viiden jälkeen kalaan. Videoklipissä kurvaillaan Velkuan eteläpuolella kohti apajia juuri auringonnousun jälkeen.


Kovin vaan oli huonoa näyttöä, eli kaikuluotaimista ei oikein silakoita nähnyt. Vedettiin troolia seitsemän tuntia. Siinä ehti tuulikin päivän mittaan yltymään puuskissa viidentoista sekuntimetrin voimaan. Saalis jäi melko pieneksi. Ei kahtakymmentä tonniakaan. Poltoainerahat nyt ainakin saatiin ja vähän kahvirahaa miehistöille kuitenkin.

Huomiseksi on luvassa sen verran kovaa keliä, että päätettiin jäädä maihin. Polttoainetoimitus oli tilattu huomiseksi. Kippari jäi paatille sitä odottamaan ja alkoi mielestään hyödyllisiin töihin. Jääkaappi piti sulattaa. Kattila kuumaa vettä sisään ja odottamaan. Odotteli ja odotteli. Pitäisköhän tuota vähän jouduttaa? Pitkä puukko kouraan ja jäitä lohkomaan. Pirunmoinen sihahdus ja höyrystin kaapista puhki. Se siitä sulattelusta sitten.

Puukko kädessä tarvitaan järkeä: Tuli Kekkosen repliikki" Saatanan Tunarit" kyllä heti mieleen.
Olkoon ylläoleva kuva varoituksena kaikille: Jääkaapin sulattamisessa tarvitaan malttia ei puukkoja eikä kirveitä. Onhan tälläkin tietysti kansantaloutta kohentava vaikutus. Uusi jääkaappi tarvitaan ja sehän kohentaa taas lamassa pyristelevän maan tilastoja.

8 kommenttia:

  1. Tervehdys
    Uutta jääkaapia vaan tilalle, siitähän se kansantuote Kataisen kulutusohjeiden mukaan nousee ja maa pelastuu, uutta tavaraa vaan liikkeelle. Se oli tuo talvikin taas huono kansantuotteelle, ei päästy lunta auraamaan eikä kuljettamaan kaatopaikoille. Energiaakin meni vähän lämmitykseen.
    Mitä liikkuu kalastajan mielessä kun liikutaan Bärbelin lähettyvillä taas tositoimissa?
    Terv honk konkin ukko

    VastaaPoista
  2. mitä se siellä pohjassa tekee. on sitä isompiakin paatteja nosteltu ylös.

    VastaaPoista
  3. Hiustenkuivain on hyvä väline jään sulattamisessa mutta teillä ei taida paatilla sellaista olla... Lämminilmapuhallinkin kyllä nopeuttaa hommaa.
    t. Latosaaren Affena

    VastaaPoista
  4. Mitä mieltä Huovarin kippari on tästä aluskohtaisesta kiintiöinnistä? Eikö se pilaa uusien yrittäjien alalle tulon ja tee mahdottomaksi toiminnan laajentamisen? Mikä idea siinä edes on, kun eikö silakan kiintiö noussut ja se riittää kaikille ilman kilpailua? Perustuslaillisesti voi olla myös ongelma jakaa yhteistä omaisuutta yksittäisten alusten omaisuudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiasta ei oikein voi olla vielä mitään mieltä. Pitäisi ensin tietää minkälaista ohjemaa meillä aletaan toteuttamaan. Yleensä en näihin poliittisiin juttuihin ota kantaa täällä somessa, mutta tähän aiheeseen tulen vielä varmasti palaamaan.

      Poista
  5. Teillä on kyllä maailman hienoin ammatti! Pitää olla aika idiootti luopuakseen noin upeasta ammatista.

    VastaaPoista