Viime viikko loppui nolosti: Vedettiin perjantaina troolia kuutisen tuntia. Saalista tuli kokonaista reilut kaksi tonnia. Lähdetiin viikonlopuksi kotiin. Lahnojakin oli eksynyt pyydykseen
Lahnasta on tullut vähempiarvoinen kala ja niiden syömisestä ympäristöteko. Savustettua lahnaa, olkaa hyvä. |
Eilen saatiin trooli vaihdetuksi ja tänään mentiin aamutuimaan Äggskärien luokse kalaan. Rockallin laskiessa troolia me kävimme tutkimassa Lilla Åggskärin hyljeluotoa. Oltiin paatin kanssa luontoretkellä kalaverkkojen tuhoeläimiä katselemassa.
Tehtiin sitten kahdeksan tunnin pituinen troolinveto. Luotaimen näyttö ei paljoa luvannut. Tyhjää taustakuvaa sai tuijotella.
Saariston pohjaa, missä silakat? |
Troolin solmua avataan. Se oli mennyt aika tiukkaan ja vähät silakat tietenkin missä sattuu. |
Päivitämme tätä blogia sähköisen kalastuspäiväkirjan, e-loggbookin, käyttöön tarkoitetulla koneella. Suomen valtio on luovutanut koneen käyttöömme. Myöhään eilen illalla otin tukeen yhteyttä, kun koneella ei enää saanut edes tekstiä kunnolla kirjoitetuksi. Ja, kas kummaa: Tänään Laupusiin kurvaili Juha Helsingistä uuden koneen kanssa ja nyt alkaa taas teksti sujumaan. Erinomaista palvelua kalastusviranomaisten puolelta. Siitä kiitos!
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Jäi kaivelemaan tuo Lilla Äggskär. Missä päin se on? Tuttu nimi, mutta ei muista sijaintia. Ohi olen varmasti ajanut...
VastaaPoistaTerv, ReijoS
Stora ja Lilla Äggskär ovat Innamon itäpuolella. Ruotsinlaivojen reitit menevät aivan vierestä. Stora Åggskärin luodt ovat merimetsojen tuhoamat.
PoistaEilen kiinnitti huomiota se, että nopeutenne troolatessa oli pääasiassa alle 2 solmua, kun se ainakin Marinetrafficin mukaan yleensä on 2,5 solmun paikkeilla.
VastaaPoistaT:Pasi S.
Joo, se meitäkin kiusas koko matkan. Tätä pyydystä ei olla ennen vedettykään Rockallin kanssa yhdessä, joten ei oikein oltu varmoja missä vika. Se solmuhan sitten selitti mm hitaan vauhdin. Tää on aika raskas vedettävä ja siksi vauhtikin vähän hitaampi.
PoistaPS. Olisko haahkoja.
VastaaPoistaNiitäpä taitvat olla. Pojat onkin olleet pulputtelemassa omissa parvissaan jo pitkään.
PoistaMerimetsoja lentelee jo täällä sisäsaaristossakin (lue mantereella)! Grrrr =(
VastaaPoistaPeimarin Paroni