tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kesäkuussa mennään jo pitkällä

Parasta tässä kesällä kalastamisessa on valo. Sitä riittää läpi yön. Sen sijaan säät ja saaliit eivät ole meitä erityisemmin suosineet. Edelleenkään emme ole löytäneet silakoita meidän apajilta päivän aikaan. Troolia onkin vedetty yöt läpeensä. Silakat nousevat planktonin perässä aivan pintaan. Paatin kaikuluotainten anturit ovat reilun parin metrin syvyydessä eikä niistäkään oikein pysty lukemaan tuleeko saalista vai ei. Toisinaan tulee ja toisinaan ei. Aina kuitenkin jotain.

Tämän törnin kuvasatoa kesäkuun alkupäiviltä.

Rockallin miehistö laskee troolia illan hämyssä.
Viikonlopuina saa olla tarkkana veneilijöitten kanssa. Vaikka sää ei oikein suosinut, veneitä riitti kaikkialle. Jostain kumman syystä useat veneilijät kokevat tarpeelliseksi pyrkiä ajamaan meidän ja parivetokaverin välistä. Toistaiseksi on vahingoilta vältytty.
Kännykässä on panoraamakuvausmahdollisuus. Tuollainen syntyi Laupusten sateenkaaresta. Kuva on itäänpäin.
Aurinko on juuri nousemassa. Stora Äggskärin merimetsoluoto aamukuutamossa.
Silakan rysäpyynti näin keväisin on mitä perinteisin ja elinvoimaisin kalastusmuoto. Silakkarysiä on monessa niemessä ja lahdelmassa.

Silloin kun rysän päällä on lintuja on siellä saalistakin.
Aurinkoisena aamupäivänä on mukavaa olla töissä pienellä troolarilla ja kurvailla pitkin kaunista Saaristomerta. Talven pimeys ja kylmyys on miltei kokonaan jo unohtunuttta menneisyyttä, vaikka tulevaisuudessa ne onkin taas edessä.
Kunnon rysäkalasatsi odottaa maihin siirtoa. Fiskari on hymyssä suin.
Täyslasti rysäkalaa lipuu Laupusten rantaan.
Ja tässä tuodaan lastillinen rysäsilakkaa Taivassalon Tuomaraisiin.
Reiman rysäpaatti on myös lipumassa Tuomaraisiin.
 Mekin haluttiin pitkästä aikaa vähän vaihtelua ja päätettiin lossata viimeöinen saalis Tuomaraisiin.

Tuomaraista voi jo sanoa pieneksi satamaksi. Etualalla FALKEN ja SIPI. Huovari on siirtynyt lossauksen jälkeen ponttoonilaituriin.
Troolari FALKEN Tuomaraisten satamassa. SIPI piilottelee sen takana.

KOSTER kurvaa satamaan tuomaan päivän saalista
Auringon nousua odotellaan viime yönä Airiston eteläpäässä. Kello on 03.29


4 kommenttia:

  1. http://yle.fi/uutiset/kovasta_tyosta_1_200_euroa_kuussa__perinteinen_ammatti_katoamassa_rannikolta/8062757

    Peimarin Paroni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tuo Salosen Reiman rysäpaatti? Hyviä säilykkeitä loihtivat haileista Pirjon kanssa edelleen. =)

      Peimarin Paroni

      Poista
  2. Sitä ollaan Fiskhamnissa Nauvossa! Siitä ei ole kuin kivenheitto Peimarin selälle.
    Missä Huovarin miehistö sytyttelee juhannuskokkoa?

    Peimarin Paroni

    VastaaPoista