torstai 25. kesäkuuta 2015

Kohti loma-aikaa

Vielä ei ole tullut kunnon kesää. Sehän tarkoittaa sitä, että kalastus jatkuu edelleen. Nyt mennään jo päivä kerrallaan, mikä tarkoittaa sitä, että yöllä saatu saalis kannustaa jatkamaan, tai sitten pistää lopettamaan tämän sesongin. Rysäsaaliitkin ovat hiipuneet ja rysämiehet ovat aloittaneet jo rysien nostamisen. Kaikesta päätellen kevätsesongista tuli laihanlainen. Meidät pelasti jäätön talvi, vaikka kaikenlaisia murheita saatiin kestääkin.

Nyt on ajettu Airisto-Tuomarainen reittiä. Yöt on kalastettu Airiston tienoilla ja saalis on landattu Taivassalon Tuomaraisiin.

Pikkuruinen matkustaja alus "KIVIMO" ajaa näin kesäisin Taivassalon Hakkenpäästä Velkuan Teersaloon. Autollakin pääsee kyytiin, mutta pyöräilijäiden kannattaisi tätäkin reittiä kokeilla.
KIVIMO seilaa meidän kanssa samoilla seuduilla monen muun pienen yhteysaluksen lailla.
 Linkki Kivimon Velkuan reitin tietoihin

Yö yöltä on troolin vetoaikaa vähän pidennetty. Saaliin määrä on pysynyt samana, eli kulut on kavaneet ja tulot pysyneet samana. Jossain kohtaa se tämän seongin lopettamispäätös sitten tulee tehtäväksi. Marraskuun yhdestoista aloitettiin ja sen jälkeen on aika tiiviisti viihdytty kauniissa Saaristossa. Eihän täältä oikein malttaisi lähteä. Voihan sitä tietysti tulla lomalla tänne veneilemään.

Länsi-Rannikon Kala Oy:n laitokset ovat melkoisen mittavat.
Troolari "FALKEN FIN-110-T" on jo lopettanut kalastuksen tältä keväältä, tai pikemmin kesältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti