torstai 16. heinäkuuta 2015

Lomalla vieläkin

Muistutetaan tässä nyt, että ollaan Jussin kanssa tallessa. Viikko sitten torstaina oltiin vielä sen verran töissä, että saatiin Merimaskun kalasatamassa Rockallin päällä oleva trooli pestyksi ja pakatuksi odottamaan seuraavaa sesonkia.  Pestiin sen jälkeen Huovaria Tuomaraisten rannassa ja ajettiin paatti iltayöllä vielä Rauman kalasatamaan, missä se saa maata Jussin valvovan silmän alla.  Aletaan sitten pieniin huoltohommiin joskus myöhemmin kesällä.

Täkin ja reelingin pesua
Ainakin suurimmat talven aherruksen jättämät pinttymät saadaan pestyksi pois.
Töihin palattuamme toivotaan parempia säitä. Vesikeleillä ei maalaamiset oikein suju. Lomalla saakin sataa. Eihän siitä mitään haittaa ole.

Ja mitä tehdään lomalla? Ollaan tietenkin merellä, missäs muualla.


8 kommenttia:

  1. Kun tuossa liiton uudessa blogissa ei ole kommentti osiota kommentoin sitten tänne. Tuo tuleva kalastajakohtainen kiintiöinti on varmasti hyvä lohenkalastajille. Tosin se ei hyödytä rysäkalastusta paljoakaan kiintiöiden ollessa pieniä koska kaikki siirtävät lohen kalastuksen aiemmaksi keväällä jolloin hinnat eivät nouse kun kalaa saadaan paljon. Syksylle sitä ei voi siirtää jos aikoo kiintiönsä saada täyteen. Suurin hyöty lienee se että kiintiönsä saa täyteen keväällä nopeammin ja siten pienemmällä vaivalla ja kuluilla. Hinnassa se kuitenkin kostautuu koska kaikki haluavat kalastaa keväällä. Vasta lohikiintiöiden kasvaessa saavutetaan merkittävää hyötyä.

    Silakankalastuksessa tuskin suurta hyötyä saadaan kun kiintiöt on ainakin tällä hetkellä rittävät eikä kiintiöstä tarvi kilpailla. Kalastajakohtaiset kiintiöt todennäköisesti vaikeuttaa uusien yrittäjien alalle tulemista. Kalastajakohtaisilla kiintiöillä ala muuttuu entistä pääomavaltaisemmaksi. Mistä uudelle kalastajalle lohkaistaan kiintiö kun kiintiö on jo jaettu vanhojen toimijoiden kesken? Toinen kysymys on se, onko edes perustuslain mukaista antaa valtion omistamaa kiintiötä yksittäisten kalastusyrittäjien omaisuudeksi ja kauppatavaraksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiintiöistä en osaa sanoa mitään, varmasti niitä kuitenkin kalastuksessa tarvitaan.
      Miten Huovarin tekniikkapuoli, mitä troolarin vuosihuoltoon kuuluu, uutta tekniikkaa? Oikein hyvää kesän jatkoa Huovarin miehistölle.
      T: honk konkin ukko

      Poista
    2. Troolari Huovarin blogilla ei ole Suomen Ammattikalastajaliiton kanssa mitään muuta tekemisatä kuin se, että ovat laittaneet linkin tänne. Kaikki tämän blogin kirjoitukset ovat täysin blogin kirjoittajan omia juttuja.

      Poista
  2. Löysin kartalta Huovari-nimisen saaren Itäiseltä Suomenlahdelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä paatin nimi on peräisin.kopioi oheinen linkki selaimelle niin saat lisätietoa luodosta
      http://huovari.blogspot.fi/2013/07/mista-troolari-huovari-on-saanut-nimensa.html

      Poista
  3. Hyvää Lomaa Seppo. Sattuukohan purjeveneessäsi olemaan AISia että näkisi missä seilaat? Vai haluatko olla joskus oikeasti anonyymi...

    T: Latosaaren Affena

    PS. Susu kommentoi että sinulla on komee sydvesti.

    VastaaPoista
  4. Kiitos hienosta tarinasta. Selvitti monta asiaa. Kuulemma ensi kesänä pääsisi Suursaareen

    VastaaPoista