tiistai 2. elokuuta 2016

Paluu arkeen

Lomat on nyt suurinpiirtein pidetty. Eilen aloitettiin työt paatilla. Otettiin kuitenkin varovainen alku, ettei ala vaan työnteko ahdistamaan.

Paattihan on nyt Raumalla. Jussilla on lyhyt työmatka huoltohommiin ja Rauman kalasatama on rauhallinen paikka vanhan rouvan ehostukselle.

Paatti on viimevuotiseen tapaan päässyt itseään nuorempaan seuraan. Venäjän lipun alla seilaava jahti odottaa laivausta Välimerelle. Kesän se on viettänyt Itämeren aalloilla.
Puoli tuntia styyrhytissä ja tällaisen siivon on kippari saanut aikaiseksi.

Ja johdot on saatu solmuun. Jotain puuttuu kuvasta?
Hyvin palvellut Raytheon tutka saa nyt kyytiä. Päätettiin hankkia uusi tilalle. Tuo alkoi näyttää välillä ihan omiaan ja välillä ei näkynyt muita kuin erroreita haalistuneella kuvaputkella.
Vanhaa pois ja uutta tilalle. Kovin vain on ahdas tuo paatin hytti. Kaikenlaista elektroniikkaa pitää olla... ja paljon.
Jussi aloitti maalarina. Tässä fläkätään primerilla pois hiottuja ruosteläikkiä.
Huoltolista on pitkä kuin nälkävuosi. Yleensä siinä käy niin, että suurin osa listalla olevista töistä joudutaan priorisoimaan myöhemmin tehtäviin töihin. Hyvä puoli tässä on se, että näin vahnan paatin miehistö ei ainakaan tekemisen puutteesta pääse kärsimään.



1 kommentti: