Alkuviikosta käytiin vähän kalassa. Troolissa oli levää mutaa kiviä ja aina jokunen turskakin. Keskiviikkona rikottiin trooli oikein kunnolla ja vietiin se Bornholmin Tejniin verstaalle.
|
Jatkuvat itätuulet ovat saaneet levät liikkeelle. Tuota punertavaa levää voi huonolla tuurilla saada trooliin tonnikaupalla. |
|
Jätettiin leijatkin Tejnin rantaan. Odottakoot siellä troolin kanssa seuraavaa kertaa. Pariin talveen ei olla näillä main käyty leutojen säiden ansiosta. Voihan olla, että ensi talvena tullaan. Ovatpahan sitten valmiina. |
|
Bornholmista ajettiin samantien takaisin Ruotsin puolelle. Matkalla ohitimme simrishamnilaisen "YMER" troolarin. Se on juuri saanut saaliin paattiin ja ajaa turskia peraten kohti satamaa. Lokeilla on aina silloin juhlat. |
Remontissa olevan apukoneen piti tulla valmiiksi torstaina. Niin luultiin ja saatiinkin se perjantaina takaisin konehuoneeseen. Se vain ei toiminut, sillä aikaisemmin toimitettu säädin oli jo uutena rikki. Ja taas odotellaan uusien osien saapumista alkuviikosta. Hammasta purren odotellaan.
|
Telakka nostaa päivittäin toinen toistaan hienompia huviveneitä maihin. Katselemme niitä kateellisina. Ei nyt sentään, mutta olisihna noita mukava kerran päästä kokeilemaan. |
|
|
Pursia riittää jonoksi asti. Välillä niitä sidotaan meidänkin kylkeen odottamaan. |
|
Jotain pientä lohtua sentään on tarjolla. Tuoreita katkarapuja länsirannikolta. Noita kun kerran maistaa, niin pakastetut eivät kyllä enää oikein maistu miltään. |
Tämä loputon kyttäily alkaa jo tuntumaan miltei joltain rangaistukselta., karkotukselta Skåneen. Ammatinvalintakysymys, täytyy vaan olla kärsivällinen, kyllä se siitä vielä kirkastuu.
Säilyykö ne leijat ihan tolleen vuoden päivät, ettei kukaan vie niitä romurautakeräykseen ??
VastaaPoistaOn ne ainakin ennen säilyneet.Täälläpäin ihan tavallinen tapa.
PoistaTeillähän nyt vastustaa ihan kunnolla, toivotaan että iloksi kaikki muuttuu.
VastaaPoistaTervetuloa kotivesille!!!!
VastaaPoistaKovasti on kaivattukin toimintaa siellä Airiston pohjoispuolella. Toivottavasti saataisiin silakoita kauppaankin asti pian. Se peijakkaan Aspi ilmoitti että vuodenvaihteen jälkeen vasta alkaa silakoita saada Salonki torilta paremmin. Nyt on vaikeaa silläsaanti torilta, varmaan 4-5 Reissua ei oota syyssesongin aikana!
Oikke luonikast reissu kotio!!!
Toivottelee Honk konkin ukko