perjantai 4. lokakuuta 2013

Nyt ollaan valmita jättämään Simrishamn

Huh, huh, kyllä meni pitkäksi tämäkin viikko. Nyt on kone, akselit ja hydrauliikkapumput linjassa. Lämpö on paatissa päällä ja kaikki laitteet koekäytetty. Tämmöistä, ei enää niin nuorta, kun laittaa niin kummasti aina jotain lisätyötä tuppaa löytymään.

Sitten kun kaikki lisätyötkin oli saatu tehdyksi, päätti kippari vielä vähän parannella paattia. Ja eikun seppähitsari Ragnar töihin.

Ragnar hitsaa troolirumpuun hieman korotusta,

Korotuksen ansiosta rummulle mahtuu vaikkapa vähän suurempi trooli, mikäli tarvetta ilmenee.
Troolari VINGARÖ SIN 18 projektikalastaa
Suunnilleen Huovarin kokoinen pikkutroolari majailee viereisessä kaijassa. Heillä on meneillään mertakalastuskokeilu. Jostain syystä turskia on ollut tänä vuonna vaikea saada trooliin ja paikalliset kalastajat kokeilevat uusia kalastusmuotoja.

VINGARÖ SIN 18

Vingarön miehistöllä on mereen laskettuna kuvan mukaisia mertoja kymmenittäin.
Vingarön täkkäri valmistelee uusia mertoja laskukuntoon. Yhtenä talvena hän oli Huovarinkin päällä muutaman viikon.
Mertakokeilu ei ainkaan vielä näytä kovin lupaavalta, mutta kyllä he jonkinverran kalaa ovat saaneet.

Lisää ankerista
Nykyihmiset ovat usein unohtaneet sen, että luonnossa ja luontaiselinkeinoissa kuten kalastuksessa eletään erilaisten sesonkien mukaan. Ja, kuten aikaisemmissa päivityksissä olen kertonut, niin nyt on ankeriaan aika. Ja mehän on sitä Anatolin kanssa syöty.

Pari päivää sitten meillä oli tuollainen leveän pöydän mittainen savuankerias eväänä.
Tänään illalliseksi taas ankerias Ulfin tuoretta saalista paistettuna. Kotivesille kun päästään, niin toivottavasti sieltä saadaan äkkiä silakoita pöytään. Näin ruokavalioon saadaan vaihtelua, sesonkien mukaan.

Tänään tuulee kovaa ja niin tekee vielä huomennakin. Sunnuntaina olisi tarkoitus startata. Suoraan kotiin ei vielä päästä lähtemään, vaan piipahdamme pikaisesti Bornholmin Tejnin satamassa. Sinne on vain reilun kolmen tunnin matka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti