keskiviikko 16. lokakuuta 2013

troolisulkeiset ja lisää siikateemaa

Silakanpyyntikauteen valmistautuminen alkaa olla loppusuoralla

Troolisulkeiset aloitettiin aamutuimaan ja valmista tuli iltapäivän ollessa jo pitkällä. Ensimmäiseksi vedettiin Huovarin troolirummulta yksi turskatrooli pois ja tilalle kelattiin parivetosilakkatrooli. Seuraavaksi vedettiin Bärbelistä kaksi yksinvetotroolia ja troolileijat maihin. Tilalle Bärbel sai tietenkin silakanpyyntiin tarkoitetun parivetotroolin. Lopuksi viellä muutaman sadan kiloinen kettinkinippu kummallekin paatille ja valmista tuli. Muutama lanka tai oikeammin naru harvoista liinoista oli poikki alapaulan perukasta. Langanpätkille etsittiin oikea paikka ja ne solmittiin paikoilleen.

Aivo ja Olavi selvittelevät silakkatroolin pauloja. Troolin suuaukon kohdalla verkon silmät ovat tosi harvoja. Solmuväli on useita metrejä ja lopulta troolin perässä  solmuväli on 8 mm eli silmäkoko 16 mm. Harvojen liinojen lanka on paksua narua ja tiheissä liinoissa jo melko ohutta kalastajalankaa.

Silakkatrooli on melkoinen hässäkkä narua, lankaa, vaijeria, kombiliinaa, lyijypaulaa, solmuja ja sakkeleita. Tuollainen Huovarin ja Bärbelin kokoluokan, eli pieni, silakkatrooli taitaa sekin painaa liki tonnin.

Troolit on kaverusten ahtereissa siististi rummulla. Eiköhän jo muutaman päivän päästä lähdetä kalaan.
Kaaviokuvassa esitetään pelagista eli välivedessä tapahtuvaa paritroolausta. Suunnilleen tuollaiselta ne meidän pyydyksetkin näyttävät vedessä uidessaan. Bärbel vasemmalla ja Huovari oikealla, niin on hyvä.

Yleensä troolia vaihdettaessa tai korjattaessa sataa, tuulee, on pimeää tai hirmuinen pakkanen. Tänään nähtiin se säännön vahvistava poikkeus: Sään puolesta päivä oli mitä parhain, aurinkoinen ja kuulas syyspäivä.

 Siikateema jatkuu

Nyt täytyy olla tyytyväinen, että on ammattikalastajia kavereina. Eilen syötiin graavia siikaa ja tänään savusiikaa ja lisää graavia. Tänään siikaviikko oikein kruunattiin. Arvatkaas minkälaista puuroa alla olevassa kuvassa hämmennetään.

Oliskohan muutama kilo siianmätiä työn alla vai vispipuuroako peräti? Mitä luulette?

4 kommenttia:

  1. Kyllä siinä vaan Siian mätiä pestään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sitäpä:
      Näin valmistan siianmädin: Ensin ajelen sähkövatkaimen hiljaisella nopeudella kalvot rikki. Keräilen kalvot vatkaimen "teristä" pois. Laitan vettä joukkoon jo aika reilusti tässä vaiheessa.

      Sitten kun kalvot on rikki ja suurin osa poissa sähkövatkaimen ansiosta, aloitan varsinaisen pesun. Vettä vaihdan monta kertaa ja vatkaan tavallisella vispilällä varovasti. Loput kalvot jää vispilään pikkuhiljaa. Pienet veriläiskät noukin lusikalla pinnasta. Aina pesun välillä valutan mädin lävikössä.
      Lopulta pesty mäti suolataan hienolla merisuolalla, 30 grammaa suolaa mätikiloa kohti. Suola pitää sekottaa hyvin mädin joukkoon. Suolatun mädin laitan sideharson päälle suolaantumaan ja valumaan vuorokaudeksi.

      Huomenna so seuraavan päivänä mäti pakataan pieniin rasioihin ja laitetaan pakkaseen. Viitisen kiloa valmistuu tiskipöydällä kotikonstein parissa tunnissa.

      Poista
  2. Sitä jäin miettimään, mihin sitä kettinkiä tarvitaan, painona...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettinkinippu on alemman vetovaijerin päässä. Vetovaijereiden pituus vaihtelee 100 metristä useisiin satoihin metreihin riippuen siitä kuinka syvälle trooli pitää saada uimaan. Täällä Saaristomerellä kun ei ole kovin syvää, niin meillä vetovaijerit on yleensä 200 metriä pitkät.

      Kun katsot tuota kaaviokuvaa paritroolauksesta, niin siinä kettinkinippu on merkitty b:llä.Se on ns.alavaijerin päässä ja vetää troolia siis alaspäin.

      Säädämme troolin kulkusyvyyttä laskemalla kettinkinippua ulospäin jolloin trooli sukeltaa syvemmälle ja nousee ylöspäin kun kettinkinippua vedetään sisään.

      Jokainen troolimalli käyttäytyy vähän omalla tavallaan, mutta kun metrin vaijeria laskee ulos niin suunnilleen metrin se pyydys sukeltaa. Tällä säädöllä on kuitenkin rajansa. Troolin muoto menee huonoksi jos ylä- ja alavaijerin pituusero on liian suuri. Pystymme säätelemään pelkällä kettinkinipun ulos tai sisään vetämisellä noin 20 metriä troolin kulkusyvyyttä. Jos siitä enemmän pitää säätää niin sitten kelataan molempia vaijereita sisään tai ulos yleensä 50 metriä kerrallaan.

      Meidän käyttämät kettinkiniput painaa noin 300 kiloa.

      Poista