sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pimeää puuhaa

Keväällä aloittaessani tämän blogiurheilun olivat Saaristomeren päivät aurinkoisia ja yöt valoisia. Nyt, marraskuun alkupuolella, aurinko nousee aamukahdeksalta ja laskee iltapäivällä puoli viiden maissa. Jouluun mennessä valoisa aika lyhenee vielä reilusti yli kaksi tuntia. Huovarilla työpäivä alkaa aamuisin pimeässä. Kahden pimeän välissä on hieman harmaata valoa. Lisämaustetta saadaan sateesta ja tuulesta.

Kalaan menossa sunnuntaiaamuna. Viking Amorella näkyy seilaavan kohti Turkua. Jokohan Amorellan hyteissä podetaan pikkujoulukrapuloita?

Harmaita ovat marraskuun keskipäivät.

Kello on kuusi illalla ja troolia tyhjennetään. Aurinko on mennyt mailleen jo ajat sitten.
Saalista lossataan maihin kalapumpulla. Vettä vihmoo ja tuulta on toistakymmentä sekuntimetriä. Lämpötila on sentään vielä plussan puolella. Itse asiassa toivomme pakkasia jolloin vesi jäähtyisi ja toivon mukaan saaliit paranisivat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti