Eilinen päivä meni vähän päin Brinkkalaa. Vedettiin troolia pitkin pohjaa. Nurmon saaren kohdilla on sellainen 50 metrin kuoppa ja saaren kärjessä aika ulkona kaakon suuntaan vain pari metriä vettä. Niillä kohdin pitää tehdä yli 90 asteen kurvi. Tämä meidän pieni "yhdistelmä" on kaikenkaikkiaan reilusti yli 100 metriä leveä ja kolmisensataa metriä pitkä. Kaksi paattia, vaijereita, ketjunippuja ja trooli. Monta kertaa siitä on menty, mutta eilenpä trooli nappasi kallionsyrjään kiinni. Bärbelin ruorissa Aivo sanoi, että vähän nykäisi. Mihin Huovari kuittasi, että joskus on meilläkin vähän kettinippu siinä nykäissyt. Hetken kuluttua Bärbel syöksähti Meitä kohti vauhdilla ja vauhti toppasi. Trooli oli kiinni pohjassa.
|
Tuollaisessa tilanteessa ei paljon valokuvailla. Muistoksi jää kuitenkin melkoiset kiemurat plotterin kartalle. Ne on nuo ohuen keltaisen viivan silmukat kuvan keskellä. Muut keltaiset viivat ovat Huovarin aikaisempien vetojen trackejä, eli jälkiä missä paatti on troolinvedon aikaan kulkenut. |
|
Nyt on saatu trooli irti pohjasta. Kalojakin tuli sentään liki 16 tonnia. Trooli meni kyllä remonttiin. Sitä revittiin sitten yöllä satamassa maihin. |
|
Tämä alkaa jo muistuttamaan talvimerenkulkua. Aamuinen otos, apajille menossa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti