tiistai 25. marraskuuta 2014

Aamu Airistolla

Pidettiin eilinen päivä tuulta. Luvassa oli jopa 19 sekuntimetrin puhallusta etelästä. Laupusten laituri on täysin avoin etelän ja kaakon välisille tuulille ja siksi lähdettiinkin sieltä sunnuntaina illan lossauksen jälkeen kohti Merimaskun Särkänsalmea, sitä meidän epävirallista kotisatamaa kohti.

Laitettiiin pestit kiinni Särkänsalmessa kahden aikaan yöllä ja mentiin nukkumaan. Polttoainetäydennys saapui aamulla puoli seitsemältä ja tankkauksen jälkeen vaihdettiin koneen voiteluöljyt ja vähän muutakin määräaikaishuoltoa tehtiin. Tuli käytyä kotona pyykilläkin ja "kontorityöt" hoituvat siinä samassa.

Tänään taas jatketaan urakoimista. Kukaan ei oikein tiedä miten noiden kiintiöiden kanssa käy ja siksi tässä ei oikein uskalla pitää minkäänlaista taukoa. Voi käydä niin, että kohta pidetään vuodenvaihteeseen saakka taukoa ihan pakosta. Toivotaan kuitenkin, että jonkinlainen meille positiivinen ratkaisu löytyy jostain hallintokoneiston sopukasta. Aika näyttää.

Tänään aloitettiin kalastus Airistolta. Sää on ikävän harmaa ja välillä satelee. Tuulta on kymmenisen metriä etelä-kaakosta ja virtakin on aika kova pohjoisiin päin. Lämmintä on, mittari näyttää yli kuutta astetta.


Finnlinesin FINNFELLOW ( Finnfellow wikipedia) sivuutti meidät Airismaan itäpuolella. Kaikki Turun ja Naantaliin meriliikenne menee tästä Airiston kautta. Aikamme kuluksi bongailemme noita laivoja. Aika vähäistä liikenne kuitenkin on. Taitaa tämä huono suhdanne vaikuttaa rahtiliikenteeseen aika tavalla. Reittilaivat tässä ajelee, ei moni muu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti