tiistai 16. joulukuuta 2014

Nyt jännitetään

Kalassa ollaan oltu ja tuultakin taas pidetty. Eilinen päivä maattiin Röölässä. Ei sekään päivä ihan hukkaan mennyt: Jussi oli viime viikon risteilemässä raumalaisella koululaiva Fannylla (Fanny Marine traffic) ja sai laivuriopintonsa päätökseen. Eilen hän askaroi loppukokeiden kanssa koko päivän. Nykyaikaa tämäkin, kokeet tehdään verkossa. Nyt jännitetään kuinka hyvin arvosanoin Jussi kurssinsa sai suoritetuksi.

Tuleva laivuri, pidetään peukkuja kokeen onnistumiselle.
Jussi ahkeroi tehtävien kanssa ja kippari pysyi poissa häiritsemässä. Nukkui univelkoja pois koko päivän. Lieneehän siitäkin jotain hyötyä: Puolustelen.

Kalaa on saatu hyvin, jos kalastaja saa näin edes sanoa. Tuulet nyt on tietysti vähän kiusanneet. Näyttää siltä, että joulutaukoon saakka saataisiin sopivaa keliä ja myrskyt vähän hellittäisivät. Sehän sopii kyllä.

1 kommentti:

  1. Peukkuja Jussille!
    Ja onnittelut kipparille siitä, että malttoi antaa toiselle työrauhan.

    VastaaPoista