sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Back on duty

Kovasti on olosuhteet meitä kiusanneet. Viime viikon lopulla Rockallin miehistöön iski flunssa. Tauti piti meidät poissa vesiltä muutaman päivän. Vähän puolikuntoisia tässä ollaan kaikki. Sitkeää lajia on tämän talvinen räkätauti.

Olisimme muutenkin pitäneet vähän taukoa. Rockalliin piti asennettaman perjantaina vähän elektroniikkaa, mutta laitetoimittajan mukaan tavaran toimitukset olivat kokonaan hukkateillä. Nyt joudutaan odottelemaan uutta huoltopäivää. Jotenkin alkaa tuntumaan siltä, että nykyajan logistiikkajärjestelyt ovat menneet aiempaa ratkaisevasti huonompaan suuntaan. Tammikuun alkupuolella rikkomamme troolikin seikkaili korjauksen jälkeen takaisin parisen viikkoa ties missä. Taitaa olla niin, että kuljetuksia on vähän ja autot eivät lähde vajaina liikkeelle. Annetaan asiakkaiden odottaa.

Päivä merellä oli uskomattoman lämmin. Airiston pohjoispään Rajakarilla ilmatieteenlaitoksen lämpömittari näytti iltapäivällä lähes kymmentä astetta plussaa. Maaliskuun puoliväli ja tuntui miltei kesältä.
Troolin perään tuli repeämä. Aivo ja Jussi joutuivat paikkaushommiin.
Tällaiselta näyttää Hammarön salmessa kesäyönä. Kuva on tosin otettu maaliskuun 15. iltana vähän seitesämän jälkeen.

3 kommenttia:

  1. On tuon Airiston seutu niin kaunis

    VastaaPoista
  2. Onhan niille IPCC:n ilmastontutkijoille syydetty miljarditolkulla rahaa jotta hiilidioksiidi (etenkin hiilenpoltto) ja CFC-kaasut saataisiin syyllisiksi. Puiden lustotutkimuksissa on valitettavasti selvinnyt että pidempiä lämmin- ja kylmäkausia on ollut jo ainakin 7000 vuoden ajalla (vanhempia puita ei ole löytynyt). Syytä ei vain ole pystytty (haluttu) selvittää.

    Sehän on varma tapa saada apuraha uuteen tutkimukseen kun vakuuttavasti esittää uuden hypoteesin ihmisen vahingollisesta vaikutuksesta luonnon suureen kiertokulkuun.

    Olikohan se vuonna talvella 2003 kun autolla voi ajaa jäätä pitkin Ahvenanmalle...

    t. Latosaaren Affena

    VastaaPoista