lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kesää kohti

Tänään on kalenteriin merktitty kevätpäivän tasaus. Sehän tarkoitta sitä, että päivä saa yöstä voiton ja päivää ja valoisaa riittää entistä pidempään.

Eilen ihmeteltiin osittaista auringonpimennystä. Sen verran oli pilvistä, ettei sitä oikeastaan edes huomannut. Tiirailtiin taivaalle ja katsottiin vedon aikana näkyisikö jotain poikkeavaa kalojen liikettä kaikuluotaimessa.

Kaikuluotain auringon pimennyksen alkaessa
Aurinko 0n pilvien takana. Pimennys on alkamassa
Ollaan Hevonkackin koilispuolella. Valoisaa riittää, vaikka pimennys on nyt suurimmillaan
Luotaimessakaan ei kyllä huomattu mitään poikkeavaa. Kalat on vaan vähentyneet.
Kesää kohti mennään.

Minkähänlainen kevät on tulossa? Viime vuonna käteen jäi musta pekka ja jouduttiin markkinatilanteista johtuen lopettamaan kalastus kesken sesongin. Toivotaan tälle vuodelle jotain parempaa. Kuinkahan lopulta käy? Äsken viettivät Venäjällä Krimin valtauksen juhlia ja kansa huusi toreilla Putinille: Anna meille Puola ja anna meille Suomi. Mitähän tästäkin kaikesta seuraa?

Täältä pikkutroolarin hytistä ei maailmanpolitiikkaan paljoa vaikuteta. Me pojat vaan kalastetaan, eikä murehdita suuren maailman murheita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti