keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Troolisulkeiset

Saaliit sen kuin pienenee ja vahinkojen määrä kasvaa. Mielikin meinaa mustua, vaan ei auta. Vedettiin taas trooli rikki.

Kaverit ajoivat Rockallin Särkänsalmen satamaan toissaöisen kalastuksen jälkeen. Huovari vei saaliin Laupusiin ja miehistö autoilla troolisulkeisiin. Painettiin töitä puolille öin ja jatkettiin aamusta. Saatiin pyydys kuntoon tänään iltapäivällä.

Troolin pohjassa alapaulan vieressä on ammottava aukko. Siinä langanpäät ja solmut etsivät toisiaan.Troolin paulojen vieressä havaksen solmuväli on 3,2 metriä ja peräänpäin havas tihenee. Kalapussissa solmuväli on enää kymmenkunta milliä. Kunnon sade kuuluu tietysti näihin pihatöihin olennaisena virkistäjänä. Ei tule hiki.
Troolin rikkoutuneet osat kulkeutuvat vedessä tietenkin minne sattuu ja ensin pitää koittaa saada rikkoutuneet liinat selviksi. Vasta sen jälkeen voi alkaa paikkaamaan rikkimenneitä havaksen silmiä.
Kippari on aikamoinen tumpelo käpyhommissa. Kansakoulunkin käsitöissä suurin saavutus oli virkattu ketjusilmukka. Patalappuakaan ei oiken syntynyt. Puikoilla neulomisesta ei tullut yhtään mitään. Onneksi porukkaan kuuluu ammattilaisiakin. Olavi ja Aivo ovat meidän jengin troolimestarit. Muut keskittyvät langanpäiden pitelyyn, kun mestarit korjaavat pyydystä.

Lopulta, koko eilisen illan ja tämänpäiväisen urakoinnin jälkeen on trooli taas kasassa. Kuvassa pyydystä kelataan rummulle ja aurinkokin paistaa.



2 kommenttia:

  1. Liinoissa pitäisi olla värijärjestelmä, niin kuin kaapeleissa, löytyisi vastakkain kuuluvat päät helpommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurissa moderneissa ( 10xmeidän) näin onkin tehty. Pienemmissä jokainen liinan harvuus on tehty erivahvuisella langalla.

      Poista