tiistai 17. marraskuuta 2015

Laskusuhdanne jatkuu

Maailmalta kuuluu karmaisevia uutisia. Lentokoneita räjäytellään ja viattomia ihmisiä murhataan keskellä suurkaupunkeja. Sanattomaksi vie ja aika tavalla turhilta tuntuvat nämä meidän pikku murheet.

Silakat piileskelevät edelleen, vaikka pientä, pientä merkkiä saaliiden paranemisesta on jo ilmassa, tai oikeammin vedessä. Kahden päivän, yhteensä noin kahdentoista tunnin, vedon jälkeen saatiin paatin ruumaan viitisentoista tonnia silakoita. Ei yhtään kilohailia, mutta yksi pulska turska potki siellä silakoiden joukossa. Ei muistu yht´äkkiä mielleen milloin täältä turskia olisi saaliiksi saatu. Onkohan sillä kuuluisalla suolapulssilla osansa turskan löytymiseen näiltä vesiltä.

Turska Gadus Morhua
Kymmenisen päivää sitten ihmettelimme suuria kilohailisaaliita ja pelkäsimme troolikalastuksen loppumista tykkänään kilohailikiintiön loppumisen vuoksi. Kalastusviranomaiset toimivat ripeästi ja kielsivät kalastuksen niiltä alueilta mistä suurimmat kilohailisaaliit oli pyydetty ja ainakin vielä silakan kalastus voi jatkua.

Eilisen illan saalistilastoa Maa-ja metsätalousministeriön sivulla. Parisataa tonnia kilohailia on vielä jäljellä. Kuinkahan loppuvuodesta oikein käy?
Linkki ministeriön kiintiöseurantaan

Ja tänne loppuun vielä videopätkä luu hampaissa kohti Laupusta höyryävästä Rokkiallista. Maa kiertää radallaan ja pikkuiset troolarit reiteillään.


Niin ja pitäähän silakoistakin olla todiste. On ainakin syömäkalat saatu.



7 kommenttia:

  1. Olisiko mahdollista saada pieni esittely kuvineen ja tekniset tiedot myös Rockallista vaikka tämä Huovarin blogi onkin.

    VastaaPoista
  2. Olisi hienoa jos turska palaisi taas Suomenkin vesille. Muistikuvat ovat 80-luvun alusta kun turskaa sai Nauvostakin. Hyvä kala tuoreeltaan hiillostettuna. Taisi meillä tosin olla pari vuotta sitten verkossa vahingossa kiinni jäänyt turskanpoikanen (~15 cm), joka päästettiin kasvamaan.

    T. Latosaaren Affena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turskasta saa mitä hienoimpia aterioita. Esimerkki: Laita turskan seläke muutamaksi minuutiksi noin kymmen prosenttiseen suolaveteen. Kuivaa seläke talouspaperilla. (liha kiinteytyy) Asettele uunivuokaan ja "voitele" salsakastikkeella, tai makean happamella thaikastikkeella. (niitä, mitä saa valmiina pullossa) Uuni 175 asteeseen ja vati uuniin kymmeneksi minuutiksi. Lisukkeeksi vaikka pitkiä kiehautettuja papuja.

      Poista
  3. Mukava lukea jotta kalastuspolitiikassa on hiukan tolkkua päätöksissä, pystyvät tekemään nopeasti ratkaisuja muuttuvissa olosuhteissa. Nyt kun vaan silakat vielä tulevat hollille niin ansaittu palkka työstä toteutuisi. Mikäs se vehje Rockalin kannella sojotti, ihan kuin lumitykki?
    Salostakin on taas saanut silakoita. Oli meidän ruokalistassa vissiin vuoden tauko silakoista. Viikko 46 torstain kalat Aspilla oli erinomaisia, sitten saman viikon lauantaina oli hailit vähän pienempiä mutta vanhempia. Ehkä sieltä eläinten silakoista sittenkin löytyisi kunnollistakin??
    Oikein vaan lykkyä toivotellen.
    Honk konkin ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa Rockallin "lumitykki" olla siniseksi maalattu Hiab-nosturi.

      Poista
  4. No on se sentään hyvä et ruokakalat saitte. Ja kiva nähdä et se meidän pari vuotta sitten kasvamaan päästetty turskakin on kasvanut noin suureksi ;)
    Itte en muista, mutta isä on kertonut, että turska on ollut verkossa Vapparilla joskus silloin kun olin ihan pikkulikka eli 70-luvulla.

    VastaaPoista