Jussi raataa merellä ja vanhempi kippari huinii maailmalla. Molemmat taitavat olla tyytyväisiä. Jussi saa arvokasta kokemusta vastaamalla kalastuksesta kokonaan itse. Ei ole ketään olkapään takana neuvomassa. Pienenkin aluksen päällikön vastuu on suuri ja kaikki tarvittavat päätökset on tehtävä merellä itsenäisesti. Tämän elinkeinon taidot opitaan työtä tekemällä. Pelkillä teoriatiedoilla ei pitkälle pötkitä.
|
Paatilla kaikki hyvin: Jussin lähettämä kuva rokkiallista tyynen harmaalta mereltä. |
Helsingissä on parhaillaan menneillään kala-alan järjestöjen "KALAVIIKKO" nimellä kulkevan tapahtuma. Tänään Ravintola Savoyn keittiöpäällikkö
Kari Aihinen avasi rautaista asiantuntemustaan kalaruokien valmistamisesta kauppakeskus Kampin keskusaukiolla. Troolari Huovarin kippari Seppo kävi hetken jutustelemassa Karin kanssa kalastajan ammatista ja kalan matkasta paatilta ravintolan keittiöön ja kaupan kalatiskille.
|
Silloin, kun asialla on kaksi intohimoisesti työhönsä suhtautuvaa, yhteinen kieli ja jutun aiheet syntyvät luonnostaan. Kari Aihinen ja Seppo Kampissa. (kuva M.Remes) |
Linkki Kauppakeskus Kampin nettisivuille
Kari Aihinen on vielä huomennakin kalojen kanssa liikkeellä.
Linkki Kari Aihisen isännöimän tapahtuman aikatauluihin.
Kari heitti kipparille kovan haasteen: Miten saat käsinperattua silakkaa toimitetuksi Savoyn keittiöön. Käsinperattu silakka on varsinainen perinneherkku ja hänenlaisensa keittiöpäällikön on pakko pystyä tarjoamaan sitä vaativille laatutietoisille asiakkaille.
Haaste on otettu vastaan. Nyt ei taida pelkät omat konstit riittää, vaan täytyy pyytää helsinkiläisiä kalatukkukaupan kavereita avuksi.
Linkki Ravintola Savoyn kotisivulle
Kokonaisen silakan käsinperkaajana ihmettelen silakan hinnanmuodostusta. Kalastaja saa kilosta 0,2€, torikauppias myy silakan 4€/kg. Miten ihmeessä yksikertainen kuljetus ja selkeä myyntitapahtuma voi nostaa hinnan 20 kertaiseksi??
VastaaPoistaKannattaako tuota kauheesti miettiä? Aihinen kun sen laittaa lautaselle niin hinta lähes 4000 kertaistuu kilolta...Kalastajahan tässä on tyhmä kun myy sitä puoli ilman ja sitten viellä oikein sitä helsinkiin asti esittelemään?
PoistaPitää mennä sinne missä on ihmisiä. Kustavin Laupusten tai Taivassalon Tuomaraisten laiturin nokassa ei iltaisin montaa kalan ostajaa näy. Jos ei veikkaa, ei voi voittaa. Sanottiin enenvanhaan Veikkauksen mainoksessa.
PoistaKalastaja on tyhmä kun ei pysty myymään 40 tonnia silakkaa 4 eurolla kilo? Onnea vain yrittämään. Jokainen troolari möisi saaliinsa tuolla hinnalla jos se olisi toteutettavissa. Voihan sitä verkoilla pyytää 100 kiloa ja myydä ne 4 eurolla mutta onnistuukohan sama troolisaaliin kanssa?
PoistaKävin itse paikan päällä Kampissa katsomassa. Ei voi muuta sanoa että Aihinen osasi homman ja että Sepe edusti alaa todella hienosti. Ihmisiä kiinnosti kovasti ja runkoa oli koko ajan estradin ympärillä.
VastaaPoistaJos jotain positiivista tuodaan Helsingin ydinkeskustaan niin miksi täysin tietämätön koko alasta kehtaa sanoa että kalastaja on tyhmä. Anonyymi vois katsoa itseäsi peiliin ja miettiä hiukan enemmän...��. Ammattikalastus on kovaa duunia ja kestävää. Ja kyllä kalastajalle myös tuloja kertyy kun on monta kanavaa mitä kautta myy. Tiedän mistä puhun koska olen itse päätoiminen ammattikalastaja
Käyt sitten useimmin siellä kalassa...niin se nimike tulee mieleen... kaupallinen kalastaja! sieltä se elanto lähtee kun tuote hinnoitellaan oikein!
PoistaSaman teorian mukaan myös eilinen traktorimarssi Helsinkiin oli täysin turha. Maanviljelijöidenkin pitäisi vaan hinnoitella tuotteensa oikein. :)
VastaaPoistaEn Pasi rinnastaisi maanviljelyä ja kalastamista toisiinsa. Maanviljelijöiden tuloista noin puolet tulee erilaisista tuista. Tukien maksatusta hoitavan viraston saamaton, eläkettä odottava Kepuli vihdoin hyllytettiin kun negatiivista julkisuutta Kepulle tuli tarpeeksi. Täydellä palkalla tietysti, kuten tsaarinaikaisen hyvävelibyrokratian tapoihin kuuluu...
PoistaT: Latosaaren Affena
Juuri näin! Landepaukkua ei pennin vertaa kiinnosta mitä se viljasta saa... Hätäapu rahaa huudetaan, kun ei ole edes siemenviljaa ostaa mutta uusi omakotitalon kokoinen traktori on kyllä saatu pihalle! Jätetään ne sosiaalituet maksamatta niin se hinta hakeutuu kohdalle. Ja se traktorimarssi ei muuten pilannut kun ilman...Lanta haisi niin että silmiä kirveli.
Poistanuita uusia traktoreita kanssa ihmettelen. traktorin käyttöikähän on todella pitkä. miksi sen pitää olla parin vuoden vanha kallis traktori jos kerran maanviljely ei kannata.
PoistaMaataloustukia kannattaisi useimmat kansalaiset siinä tapauksessa että ruoan hinta pomppaisi ilman näitä tukia. Kalastajat ei kuitenkaan saa kuitenkaan tukia ja eikö silakankin hintatuki poistunut jo 90-luvulla. Särkikalojen poistoon joku säätiö maksaa muistaakseni hintatukea mutta se on luonteeltaan itämeren suojelua. Erikoista on vain se että urheilukalastajat vastustaa särkien poistokalastusta vaikka se antaisi elintilaa arvokaloille parhaiten.
PoistaMaataloustuella ei todellisuudessa ole mitään tekemistä ruoan hinnan kanssa! Järjestelmähän on läpikohtaisin mätä. Tuottaja vain joutuu tyytymään vanhempaan traktoriin ja kapeampiin pallorenkaisiin ja navettaan ei ole maksatusten aikaan enään varaa ostaa poreammetta!
PoistaHyvän kuvan saat kun käyt Okra maatalousmessuilla...kun joka talon isännät kiimassa pyörivät koneiden ympärillä. Mitä isompi kone niin sitä todennäköisemmin koneen ikkunassa on myyty lappu. Siellä ei köyhiä eikä kipeitä olla!. Katkaravun hinta tuplaantui hetkessä kun tuli ilmoitus että saatavuus vähenee? Silakkaa ei mielestäni kannata markkinoida kuvilla täällä netissä sillä, että laittaa troolarin kuvia missä lastia on niin että upota meinaa! se nyt ei ainakan nosta sen hintaa tai se että kiintiöt kalastetaan muutamassa kuukaudessa täyteen...siinä käy niinkun pohjanmaalla,yks kun teki rännejä ja kehu kuinka hyvin menee, niin nyt koko maailman rännituotanto on naapureissa. sama koskee rukkasia ja trasselinrepimistä(muutahan siellä ei vissiin olekkaan).Eikö ole kummaa että kun tarjonta kasvaa niin hinta putoaa! Kyllä kalastajien itse pitää säädellä sitä määrää mitä markkinoille työnnetään ja sitä kautta vaikuttaa hintaan.
"Kyllä kalastajien itse pitää säädellä sitä määrää mitä markkinoille työnnetään ja sitä kautta vaikuttaa hintaan"
PoistaUnohdat kalastuksen luonteen. Kalastus painottuu sesonkeihin ja silloin on otettava kaikki mitä irti saadaan. Jos sesonkina alkaa säästelemään niin menetettyä saalista ei takaisin saa. Silakan kiintiöt on riittäviä mutta kilohaililla kiintiö on täyttymässä koska kilohailin kanta on hulvattoman paljon suurempi kuin tieteellisen tutkimuksen neuvonanto kannanan tilasta. Tieteellisellä kalatutkimuksella voi pyyhkiä vaikka takapuolen. Ammattikalastajilla on kalakannoista luotettavampaa tietoa kuin tutkijoilla.
Tää pyyhkimis juttu pitää varmasti paikkansa!... mutta vaikka kalastus on kuinka kausiluontoista, niin pari vuotta kun myyt ei oota/ei taida riittää tai laitetaanko varauslistalle ja pistät parikuvaa tyhjästä ruumasta rehumiehille ja kaupoille...niin kyllä siellä Laupusten rannassakin alkaa ukkoo pakettiauton kanssa odottamaan räntäsateessa, että saa ostettua kalaa.
Poista@ Anonyymi klo 11.42:
PoistaEn tunne nykyisiä säännöksiä, mutta vielä joitakin vuosia sitten maanviljelijä sai poistoja tuotantokoneistaan verotuksessa 30 % vuodessa. Eli jos tila pyöri muuten hyvin, niin käytännössä 3 vuoden välein voi ostaa uudet traktorit. Mikäli jouduit myymään vanhan traktorin laskennallisella tappiolla, niin siitäkin osan sai vähentää...
En ole maanviljelijä, mutta ex-kolleega, joka oli osa-aikainen viljelijä, selvitti aikanaan näitä ihmetystä aiheuttavia kuvioita.
T: Affena
Olet varmaan oikeassa, mutta sekä kalastajat, että maanviljelijät ovat kuitenkin tuotantoketjun alkupäässä, jossa tuotteiden hinnoittelu ei välttämättä ole pelkästään omissa käsissä. Jotain yhteistäkin siis löytyy.
VastaaPoistaTää sun ajattelu heijastaa jotain neuvostoliiton aikaa.
PoistaKyllä se kalastaja voi ihan itse määritellä sen hinnan.
Ei voi olla niin reppana että juoksee muiden pillin mukaan! Kyllä siellä tuotantoketjussakin paska tulee monen housuun kun vähän hilataan hintaa kohdalleen tai ollaan sitten ilman.
Kalastajat ei kuitenkaan ole hintaa valittaneet. Kyllä silakan hinta riittää kunhan kalastaa vain saa. Järjettömintä on kilohailikiintiön lasku silloin kun kilohailikannat on nousseet.
Poista@ Anonyymi klo 16.02:
VastaaPoistaEi tuo silakan hinnanmuodostus ole niin itsestäänselvää kapitalismia kun kyse on kilohinnaltaan suhteellisen edullisesta tuotteesta.
Saaristomerellä on kolme jäähdyttämöä, jotka kykenevät ottamaan vastaan kymmenien tonnien lasteja; Laupuinen, Tuomarainen ja Käldinge. Mitä pidemmälle lastia viet, sitä enemmän paatti syö kiisseliä ja aikaa kuluu pois troolauksesta.
Tämä kommenttiketju nyt näytti yllättäen livahtavan maanviljelyksen suuntaan, miútta kuten Pasi totesi, niin, alkutuotantoa kumpikin. Kireitä siimoja ja vaijereita
T:Affena
Silakan markkinoinnista vielä. Silakan hinta siis nousee 20 kertaiseksi matkallaan kalastajalta myyntitiskille. Vertailu sianlihasta: tuottajahinta n.1,5€/kg, hinta kaupassa 5€/kg. Hinta siis nousee 3,3 kertaiseksi.
VastaaPoistaSilakka kuljetettu samassa laatikossa jäissä rannasta toripyödälle. Sialiha kuljetettu tilalta teurastamoon, monta monta vaihetta teurastamossa, leikattu, kuljetettu kauppaan, pakattu jne. Hinta tilalta tiskille noussut siis 3,3 kertaiseksi???? Onko lihan tuotanto kolme kertaa tehokkaampaa kuin kalan vastaava? Tietenkin ne maataloustuet??
ehkä silakan hinta 20 kertaistuu kun puhutaan ruokakalasta suomen markkinoille. nämä markkinat on kuitenkin häviävän olemattomat. suuri osa silakasta menee ulkomaille ja kalajauhon raaka-aineeksi. ehkä kippari voisi kertoa paremmin hinnanmuodostuksesta.
PoistaEdelleen...Se johtuu siitä kun et ymmärrä pyytää siitä kalasta! ja toinen tunkee rekkakuorma kaupalla sitä samoille markkinoille, muutamalle ostajalle. Sitä myös kutsutaan myös omaan jalkaan sahaamiseksi.
VastaaPoista