lauantai 1. lokakuuta 2016

Viikkokatsaus

Edelleen Simrishamnissa ja edelleenkin koneremontin kanssa , nyt jo tuntuu, että ihan naimisissa koneremontin kanssa. Enää ei auta edes pinnan kiristys. On vaan pakko löysätä sitä, ettei pääse katkeamaan. Katkenneesta pinnastahan tunnetusti on vain haittaa.

Postaukset ovat olleet edelleen harvassa. Paatilla ei olle ollut sähköä, eikä siis nettiäkään ja jostain syystä majoituspaikankin netti on pelannut surkeasti.

Kertaillaan vähän tapahtumia edellisen postauksen jälkeen.

Viime viikolla telakassa oli huollettavana Lontoota kotisatamanaan pitävä huvijahti "NIKITA B". Huollon jälkeen sen oli tarkoitus seilata Pietarin, Laatokan ja Stalinin kanavan kautta Valkoiselle merelle. Sieltä matka jatkuisi Norjan rannikkoa pitkin kohti etelän lämpimämpiä seutuja. Eipä ole tullut seuratuksi minnepäin se on lähtenyt ja missä lienee tällä hetekellä

Kokoa NIKITA B:llä oli suunnilleen meidän paatin verran. Konetehoa kahdesta pillarista löytyi yhteensä 2000 hp.
Mikäs tuollaisella olisi porskutella menemään. Runkokin muistutaa jenkkien Grand Banks kalapaattien muotoja.
Edellinen viikonloppu olikin sitten pendlaamista. Kotiin oli saapunut toimijakohtaisten kiintiöiden käyttöönottoon liittyvä kirje. Vuosien 2011 ja 2015 välisen ajan silakka ja kilohailisaaliit olisi tarkistettava viranomaisen lähettämästä listasta. Aikaa tarkistukseen olisi ollut pari viikkoa, mutta nyt oli oikea hetki tehdä se, koska paatti ei ollut vielä kalastuskunnossa.

Pari päivää sinä meni, vanhoja muistellessa. Satoja landauksia ja satoja muistikuvia mitä erilaisimmista tapahtumista viiden vuoden ajalta. 
Jussi lähetti lohdutuskuvan Suomeen tekstillä: Nyt on männät paikoillaan
Jouduttiin etsimään uusi kalanostajakin. Entinen lopetti. Nyt ollaan hienosti menestyneen Tom ja Kristian Ekströmin firman toimittajia. Sitten kun päästään liikkeelle.

Linkki Skillinge Fisk-Impexin kotisivuille

Kalafirman jalostuslaitoksen yhteydesää on valtavan hieno kalakauppa ja lounasravintola missä tarjoillaa erinomaisia edullisia kala-aterioita. Jos näillä nurkilla liikkuu niin kannattaa käydä. Kesäaikaan siin käy bussilasteittain matkalaisia syömässä, mutta palvelu pelaa joustavasti.

Eilen syötiin kokonaisena paistettua piikkikampelaa. 
Telakalla riittä töitä. Meidän puolesta saisi olla vähän vähemmänkin. Näyttää haittaavan jo jonkin verran tuo runsas tilauskanta.

Kuningatar on myös koneremontissa. Aika upea kuningatar onkin.
Queenin vanha Callesen diesel nostetaan rannalle ja uusi Volvo menee tilalle. Jälkikäteen ajatellen koko koneen vaihto olisi saattanut olla meillekin oikea ratkaisu. No, sitä on nyt myöhäistä miettiä. Kovasti sitä mietittiin ennen remonttia ja vanhaan päädyttiin.
Kyllä ne työt on kuitenkin edenneet, sakta men säkert, tyyliin. Magnus ja Emil asentavat merikytkintä paikoilleen.
Tänään saatiin jo loppusuora näkyviin. Scania on saanut jo primeria pintaan. Muutama tunti vielä maanantaina ja katsotaan sitten, että saadaanko käyntiin.
Launtai ilta, kohtalaisen kaunis kelikin vielä. Terassejakaan ei oltu vielä keskustatsta purettu. Pitäisiköhän käydä katsomassa?

4 kommenttia:

  1. Nikita B näyttäisi olevan Malmössä.

    VastaaPoista
  2. ai saakeli, tuleephan siisti kone, mä oon ollu bussien ja rekkojen koneiden kanssa joskus tekemisissä... tässä vaan tuli mieleen.. olisko ollu nopeempi ostaa uudempi uus v8 kun korjata wanhaa.. toi wanha on vaan parempi :-D zempit sinne !!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota mietittiin ennen remonttia ja on mietitty. Näillä mennään

      Poista
  3. Tuo teidän koneremppa stressaa teitä. Luen siitä, mutta se ei stressaa minua. Minun oma "koneremppani" ketuttaa minua, mutta teitä ei varmasti lainkaan. Teidän remppa valmistuu aikanaan, minun myös. Vuoden päästä tuskin muistamme, oliko se nyt tämän vai seuraavan viikon keskiviikkona, kun se valmistui.

    Stressatkaamme vain kohtuullisesti. Ja ihailkaamme elämämme omenatauluja. Tsemppiä! :-)

    VastaaPoista