torstai 22. syyskuuta 2016

Takaisin Simrishamniin

Eilen illansuussa palattiin työmaalle. Matka sujui ihan hyvin, ei siinä mitään. Säidenkin puolesta kaikki oli ihan OK. Kesäiset kelit täälläpäin. Mutta, työt on edistyneet huonosti ja kovasti tuntuu olevan oikeiden varaosien kanssa ongelmia.

Nykyisten kehittyneiden logistiikajärjestelmien aikana kaikki pelaa Just On Time. Ruotsissa, Scanian kotimaassa ollaan, mutta varaosat tulevat Belgiasta. Uskomatonta, mutta näin se maailma toimii tänä päivänä.

Tämä on sitä modernia palveluyhteiskutaa. Kuljetusliikkeet kuljettelee tavaroita pitkin Eurooppaa ja kas, kansantuote kasvaa jokaisessa maassa. Näyttää hyvältä. Ja kansantuote kasvaa entistä enemmän, kun vääriä osia lähetellään taas pitkin Euroopan maanteitä ja vaihdetaan oikeisiin osiin. Maallikko ei tällaista ymmärrä. Pitäisi varmaan käydä kansantalouden ja logistiikan peruskurssilla.

Huomenna piti koneen olla kasassa, mutta teoria on kaukana todellisuudesta. Nyt pitää alkaa varautumaan v-käyrän nousuun. Tarkoitan siis kohonnutta verenpainetta. Kalaankin pitäisi jo päästä. Saa nähdä miten kauan tässä vielä menee?

Laitellaan paikkoja kuntoon omalta osaltamme. Onneksi tekemistä riittää, Niinkuin usein on todettu. Vanhassa paatissa on aina pientä laittoa.

Messin lämpöpatteri on muuttunut laikukkaaksi vuosien saatossa. Jussi on hionut patterin ja vetää primeria sen pintaan.
Me kökötämme toistaiseksi rannassa. Satamassa kuitenkin tapahtuu koko ajan. Nyt eletään paikallisen ankeriaanpyyntikauden alkua. Ihan paatin vieressä Ulf valmistelee ankeriasrysiä laskukuntoon. Ne pitäisi saada pyyntiin ennen seuraavaa uutta kuuta.

Ulf on tuonut rysän traktorilla rantaa ja sitä siirretään ruuheen
Pyydykset pitää olla oikein merkitty.
Peräkärryllinen rysän ankkureita ja poijuja. Ankeriasannikko on täysin avointa eikä rysien suojana ole yhtään karia tai luotoa.
Uuden kuun aikana ankeriaat uivat rysiin ja paikalliset alkuasukkaat viettävät ankeriasjuhlia samaan tapaan kuin me rapujuhlia.  Ålagille wikipediassa

Kuva perinteisestä ankeriasjuhlasta. Mysigt sanois ruotsalainen.
Ankeriaan perinteinen pyynti alkaa olemaan uhattuna. Siitä ollaan tekemässä kansanperinnettä. Aiheeseen voi tutustua paremmin linkissä: Linkki Ålarv sivuille

Tähän malliinko kaikki perinteinen kalastus on menossa, kulttuuriperinnöksi? Kunnollista kalaruokaa saavat vain harvat ja valitut kultturipersoonat. Muut tyytyköön kasvatettuun kalaan tai kalapuikkoihin.

Rysä on muuten paikallisella murteella "homme" ja rysäpaatti "hommebåt"


5 kommenttia:

  1. Itsekin tässä olen taivastellut, miten Merihyvien pakastettuja silakkafileitä ei ole saanut pitkiin aikoihin kaupan pakastealtaasta.
    Missähän syy?

    Peimarin Paroni

    VastaaPoista
  2. Saattaa hyvin olla. Mutta tänään onneksi sain 300 g:n pusseja kolme kipaletta lähimarketista. Ja kun hinta pussille on 2,19 € (7,30 €/kg), niin ei niitä jauhaa mielestäni kannata.
    Mihin jauhoa käytetään? Minkeille?

    Linkki Merihyvät silakkafile 300 g: http://www.kauppakassiovelle.fi/epages/kauppakassiovelle.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2015042704/Products/6420700030154

    Peimarin Paroni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalajauhoa käytetään mm kirjolohien kasvatukseen. Siihen menee sellainen silakka ja kilohaili mistä, vaikkapa kalan pienestä koosta johtuen, ei voida tehdä fileitä.

      Suomen ainoa kalajauhiotehdas on hiljattain aloittanut toimintansa Kasnäsissä. Sama Salmonfarm Oy niminen yritys valmistaa myös Merihyvä fileitä ja kasvattaa paljon kirjolohta.

      Kirjolohirehujen valmistuksessa käytetään kalajauhoa. Sitä on tuotu Suomeen maailmalta. Lähimmät tehtaat ovat Tansakassa. Itämeren kalasta tehty kalajauho parantaa kalankasvatuksen ravinnetasapainoa merkittävästi.

      Poista
  3. Kyllähän tuolla globaalilla varaosalogistiikalla firmat pyrkivät vähentämään omia kulujaan, vaikka se välillä hullulta kuulostaakin. Aikanaan Nokian matkapuhelimien varaosat tulivat Hollannista jonkun logistiikkayhtiön varastosta vaikka olisit vienyt puhelimen huoltoon Salossa, kävelymatkan päähän tehtaasta. Jos puhelimessa oli isompi vika, niin se lennätettiin Suomesta Tsekkeihin ja takaisin. Tuli kuulemma halvemmaksi...
    T: Affena

    VastaaPoista