Kuinka tällaiset pienyrittäjät tulisivatkaan toimeen ellei olisi toisiakin asialleen omistautuneita yrittäjiä?
Kyröläinen Pekka Leskelä on aikaisemmissa päivityksissä mainitsemani hydrauliikkaguru. Hän kertoi minulle kuvailujeni perusteella missä ohjauksen vika piilee. Sain viallisen osan viedyksi hänen verstaalleen illalla viiden maissa. Hän korjasi Vickers-pumpun nopeasti, vaikka joutui vanhaan vekottimeen sorvaamaan uusia osiakin.
Kerran, noin vuosi sitten, Huovarin pussivinssi, eli se nosturi millä kalat nostetaan paattiin, meni epäkuntoon. Olin Pekan verstaalla hieman ennen puoltayötä ja aamulla vinssi oli taas paatissa paikallaan ja minä pääsin kalaan. Myöhemmin Pekka rakensi minulle kokonaan uuden entistä väkevämmän pussivinssin. Se vetäisi tarvittaessa koko paatin vaikka puun oksalle.
Varmaan monikaan 8-16 työssä käyvä ei voi ymmärtää miten ammatissaan ylpeät yrittäjät hoitavat hommansa; kelloa katsomatta.
Nytkin kello on yli puolen yön. Ohjaus on kunnossa ja aamulla päästään jatkamaan kalastusta. Yövedolle emme ehtineet, mutta sitähän voi koittaa seuraavana yönä. Yksi kollega on saanut hyvin silakoita yölläkin. Mikä taas merkitsee sitä, että kohta on kesä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti