torstai 23. toukokuuta 2013

Huovarin elektroniikkaa

Ajattelin esitellä muutamalla sanalla paatin styyrhytistä löytyviä elektronisia laitteita. Osa niistä kuuluu alusten pakollisiin katsastusvarusteisiin ja osa liittyy kalastukseen. Kuvat kertova enemmän kuin tuhat sanaa...

Tässä kuvassa keskellä, ei niin elektroninen vaan magneettinen kompassi. Sen oikealla puolella näkyy VHF-puhelin, jota pääasasiassa käytetään kalastukseen liittyvään yhteydenpitoon. Kiikari tietysti kuuluu perusvarustukseen. Pyörivän lasin läpi näkee sateella pakkasella ja lumisateella vaikka muuten ei ulos näkisi. Lasi pyörii vinhaa vauhtia eikä siihen tartu silloin mikään.

Paatin toinen karttaplotteri, ts. tietokoneellaa oleva ohjelma jossa on merikarttoja. Siihen on yhdistetty paatin sijainti satelliittikompassista. Tällöin saadaan näkyviin myös kulkusuunta ja keulasuuntima, heading. Ohjelmaan on yhdistetty myös kaikuluotain, jolloin se saadaan piirtämään merenpohjasta kuvaa, jota voidaan katsoa myös kolmiulotteisena. Vasemmalla kolmiulotteinen kuva ja oikealla kaksiulotteinen, Ruskeat matalampaa vettä ja vihreä syvempää. Kuvassa näkyvät eriväriset viivat ovat ns. trackeja joiden avulla saada tieto siitä missä alus on kulkenut. Mustat ristikot on minun merkintöjäni, jotka kertovat syvyyden ja pohjan laadun ao. paikassa. Trackit ja syväystiedot samoin kuin pohjanlaadusta kertovat tiedot ovat meille elintärkeitä ja täydennän niitä koko ajan.


Vasemmalla ylhäällä on sonarin näyttö. Sen avulla katsotaan veden alla eteen ja sivulle eri syvyyksiin. Etsitään kaloja ja täällä saaristossa  seurataan etenkin karikoitten ja saarten reunoja. Kuvan oikeassa laidassa näkyvä voimakas punainen on juuri karikon reunaa. Sonarin vieressä on 50kHz taajuudella toimiva kaikuluotain jota käytetään pohjan ja kalojen seurantaan. Silloin kun meidän trooli on vedossa se yhdistetään troolin yläpaulan anturiin jolloin saadaan kuva trooliin aukosta, alapaulan etäisyydestä pohjaan ja parhaassa tapauksessa kuvaa myös trooliin uivista kaloista. Kaikuluotaimen oikealla puolella ylhäällä on automaattiohjaimen eli autopilotin näyttö ja sen alapuolella satelliittikompassin näyttö. Alhaalla koneen paneeli missä lämpömittareita, öljynpaineita yms.

Kuvassa vasemmalla ylhäälä näkyvä iso harmaa kaappi on GMDSS-laitteistoon liittyvä varavoiman sähkökeskus. Sen vieressä vasemmalta oikealle 2 kpl GPS-navigaattoria ja AIS-laitteen paneeli. Niiden alla VHF DSC -puhelin ja Navtex-paneeli, alimmaisena kasi läppäriä, joista toinen liittyy EU:n VMS-laitteistton. Sillä kalastuksen valvonta seuraa koko ajan liikeitämme. Tätä läppäriä käytän nettikoneena mm. blogin päivitykseen. Yhteys mokkulalla toimii, milloin toimii, maitten lähellä yleensä aika hyvin. Toinen läppäri on karttaplotterikäytössä.

Radiolaitteiden osalta Huovari on katsastettu A1-alueelle, mikä edellyttää meiltä tutkaa,VHF GMDSS -puhelinta, Navtex-laitetta, satelliittipuhelinta ja yleisradiovastaanotinta. Näillä laitteilla meidän pitäisi olla tavoitettavissa, tai pikemminkin saamme yhteyden maihin missä tahansa Itämeren alueella. Lisäksi meillä on oltava kannettava käsi-VHF-puhelin ja EPIRB-hätälähetin. Meillä on kaksi VHF-puhelinta, joista toinen kuuntelee koko ajan hätäkanavaa 16 ja VTS-kanavaa 71 ns. double watch -asetuksella. Toista puhelinta käytämme yhteydenpitoon Bärbelin kanssa paritroolauksen aikana.

Tällä pikkututkalla pidän paritroolauksen aikana paattien välimatkaa silmällä. Nyt välimatkaa 0,1 mpk eli 185 metriä. Tutkan asetus: head up, keskipistettä siirretty oikealle, mittarengas VRM 0,1 mpk, bearing eli suuntima paapuurin tvärssissä ja skaala 0,125 mpk. Tutkan vieressä radio, jossa soi Yle Suomi.

Tässä kuvassa on toinen tutkamme, jota käytän pääasiassa merenkulkuun. Sen päällä kalastusvalvonnan VMS-laitteen paneeli. Tälläkin laitteella voidaan myös tarvittaessa lähettää hätäkutsu satelliitin välityksellä. Tutkan vieressä on kahdella taajuudella toimiva kaikuluotain. Kuvassa käytössä kuitenkin vain toinen, 200 kHz taajuus, ja pohja zoom. Veden syvyys on 45 m ja zoomattu alue 5 m pohjasta. Toinen taajuus on 28 kHz ja se on erinomainen pohjan laadun tarkasteluun. Mutaa, savea, kalliota jne.  Etsin kuvaushetkellä silakoita pohjasta ja jotain näkyykin. Kaikuluotaimen päällä on polttoaineen kulutusmittari. Paritroolauksessa seuraamme toistemme käyttämää tehoa polttoaineen kulutuksen avulla. Kun löpöä menee sama määrä on vetokin tasainen.
Sähkötaulu mistä mm. kulkuvalot saadaan päälle. Sen vasemmalla puolella keltainen kannettava VHF-puhelin ja oikealla puolella satelliittipuhelimen luuri. Karttapöytää näkyy hieman sähkötaulun alapuolella.
Hydrauliikkaa ohjataan Huovarilla sähköisesti samaan tapaan kuin autonostureita ja samanlaisella laitteellakin, joka on kuvassa oikealla näkyvä sininen vekotin. Sen vasemmalla puolella näkyvä harmaa Mr. Robertson, mustanuppinen, on laite, jolla paattia yleensä ohjataan silloin kun autopilotti ei ole päällä. Ts. manöövereissä satamassa jne. Ratin oikealla puolella olevat kahvat liittyvät aluksen liikuttamiseen, punainen on kaasukahva ja mustilla ohjataan kytkintä. Alla näkyvän nappularivin avulla kytketään päälle ja pois kaikenlaisia pumppuja ja venttiileitä.
Kaikenlaisia laitteita on, mutta voi niin monta hienoa vehjettä vielä puuttuu. Kyllä elektroniikan valmistajat keksivät meille kalastajillekin kaiken aikaa uutta tarpeellista ja ostettavaa. On meillä telkkarikin, mutta se on tuolla pikkuruisessa messissä.

4 kommenttia:

  1. se on sepe päässyt vauhtiin....

    VastaaPoista
  2. Hauskempaa tämä päivittäminen on kuin pasianssin pelaaminen

    VastaaPoista
  3. Terve. Minkälaista luotainta/ohjelmaa käytätte saadakseen tuo 3D-kuva merenpohjasta?

    VastaaPoista