Eilisessä päivityksessä kuvailin sitä, miten siivoamme merenpohjaa. Eri puolilla Eurooppaa, mm Ruotsissa on asian tiimoilta oikein järjestetty asialliset puitteet merestä tuotujen roskien jälleen käsittelemiseksi. Kalastajat tuovat roskat maihin ja niiden määrää seurataan.
Oheisesta linkistä löytyy tästä toiminnasta lisää tietoa
Fishing for Litter
Viime keväänä otin muutaman kuvan talvisatamamme Simrishamnin roskien "keräysasemasta". Tietääkseni tämä aate ei vielä ole levinnyt Suomeen.
|
Tuollasia roskasäkkejä paatti voi myös ottaa vihreästä laatikosta merelle mukaansa. |
|
Kaikenlaista merestä löytyy. |
|
Simrishamnin satama kertoo taulussa turisteille siitä miten kalastajat osallistuvat siivoustalkoisiin. Satama on melkein kaupungin keskustassa ja sinne oikein toivotaan turisteja meitä kalastajia katsomaan. Täällä Suomessa asenne on toisenlainen. Kalastajien toivotaan pysyvän jossain syrjässä ja näkymättömissä. Mistähän sekin johtuu? |
Ja paras vielä lopuksi: Sen lisäksi, että tuotamme arvokasta ja terveellistä proteiinia kalannälkäisille poistamme myös ravinteita Itämerestä. Meidänkin vuotuisen saaliin mukana uusiokäyttöön nousee 15 tonnia typpeä ja 5 tonnia fosforia. Siinä jää monen kunnan vesienpuhdistus toiseksi.
Nyt alkaa kyllä jo tämä päivitys vaikuttamaan propagandalta, mutta totta nuo jutut on.
Hyvää loppiaista ja meheviä härkäviikkoja sinne maihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti