tiistai 7. tammikuuta 2014

Talvitunnelmia Saaristosta

Uskomaton tammikuu: Nythän pitäisi olla talvi ja paukkupakkaset
Eilisen päivän lokikirjan muistiinpanoja:  tuuli SE 6-8 m/s lämpötila +2 astetta, tihkua, utua
ja tänään: tuuli S noin 8-3 m/s lämpötila +4,7astetta. utua, sumua, sadetta

Kalaan ollaan lähdetty joka aamu kuuden seitsemän maissa ja palattu illansuussa saaliin kanssa satamaan.
Melkein ollaan kuin linjalaivat.

Vedämme troolia usein laivaväylillä ja näin ollen joudumme suunnittelemaan troolinvetoja linjalaivojen aikataulujen mukaan. Tietenkin Saaristomeren väylillä liikkuu linjalaivojen lisäksi muitakin "satunnaisia kulkijoita". Vaikka troolarimme ovatkin aika tavalla ohjailukyvyltään rajoitettuja katsomme hyvään merimisestapaan kuuluvaksi sen, että koetamme aina antaa kauppalaivoille vapaan kulun. Archipelago VTS ohjaa liikennettä ja pidämme heitä ajan tasalla reittisuunnitelmistamme. Hyvin ovat kaikki mahtuneet ahtaille väylille.  Viereisestä linkistä löytyy lisätietoja VTS palveluista Liikennevirasto VTS


Nesteen tankkeri NESTE menossa Naantalin öljysatamaan lastia hakemaan. Meidän piti vetää troolia hieman mutkitellen, jotta se pääsi kunnolla purjehtimaan keulamme ediste.

Finnlinesin FINNBREEZE matkalla Pansiosta Raumalle. Tällä kertaa ei mutkittelu riittänyt, vaan veto piti topata hetkeksi. FINBREEZEkin oli pyynnöstämme  muuttanut reittisuunnitelmaansa ja valinnut toisen väylän meidän sivuutuksen ajaksi. Meille jäi siten hyvin tilaa ja sopiva paikka pysähdyksen ajaksi. Trooli painuu pohjaan vauhdin loppuessa, mutta ei takerru kiinni pehmeään ja tasaiseen pohjaan.


Merellä tulee nälkä ja sehän lähtee syömällä kalaa. Siikaa Jussin tapaan.
Saaliitkin on olleet ihan hyviä. (Voiko kalastaja sanoa noin?) Silakat alkaa kerääntyä parviin sellaisiin paikkoihin mistä mekin saamme niitä pyydystetyksi. Pintavedet ilmeisesti jäähtyvät vaikka poikkeuksellisen lämmintä on ollutkin. Kipparin teorian mukaan kalat ovat tähän asti viihtyneet matalissa lämpimissä vesissä ja nyt kun ne jäähtyvät silakat uivat vähän syvemmille aukkovesille.

Kaikuluotaimen kuvakin kertoo, että silakat alkavat parveutua. Lieköhän niillä jo keväinen pariutuminen eli kutuhommat mielessä?
Aivo mittailee troolin perää Bärbelin ahteritäkillä. Tuossa on silakoita yli 20 tonnia?

Nyt on saatu ruuma täyteen ja kaloja nostetaan täkille ja siitäkös Jussi tykkää




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti