torstai 20. helmikuuta 2014

Saaristomeren synty

Nyt Saaristomeren synty on selvitetty. Kaikki puheet jääkausista ja maan nousemisista ja sen sellaisista maantiedon opeista saa heittää romukoppaaan.

Kalat ja monet vedenelävät, kuten sammakot, kutevat ja kudusta kehittyy poikasia. Niin saaretkin syntyvät. Se, milloin saaret kutevat, ei ole vielä ihan selvillä, mutta saarten ajelehtivia poikasia on tänään nähty.

Siinä elävä todiste saaren poikasesta kelluu meidän trooliapajalla. Nyt se vain etsii itselleen sopivaa juurtumispaikkaa. Ja, kas muutaman tuhannen vuoden päästä meillä on uusi saari.
Niitä on liikkeellä. Kutu on onnistunut. Toivottavasti saarten poikaset eivät ole agressiivisia.

Nuo taitaa kyllä olla ihan oikeita jäitä?

Bärbelin kanssa kurvataan uivia saaria pakoon. Jos kuitenkin niistä on jotain haittaa?

Tänään löydettiin näin idyllinen taukopaikka Airiston syrjästä. Sitä tarvitaan kun koko päivä on väistelty jäitä tai niitä kelluvia saarten poikasia.
On tässä töitäkin tehty, eikä pelkästään laadittu jonninjoutavia. Kimmon ottamat kuvat olkoon todisteena meren ahertajista.
Huovari vetää troolia, radiossa soi rock´n roll

Tässä ollaan saaliin kanssa matkalla purkusatamaan Laupusiin. Lastia on ja paatti ui syvässä.

Kippari kurvailee Bärbelin avaamassa jäärännissä. Toivottavast tämä aika menee nopeasti ohi ja vedet aukeavat kokonaan.
Uskaltaisikohan jo uskoa, että talvi on ohi ja ollaan kevään korvalla. Monessa rannassa on jäidenlähdön aika. Merenkulkupiiri availee talveksi suljettuja laivaväyliä ja merimerkit ja poijut ovat siirtyilleet jäiden mukana mitä oudoimpiin paikkoihin. Niistä varoitellaan kaiken aikaa VHF kanavilla. Oikeita kevään merkkejä ilmassa ja eetterissä.

1 kommentti:

  1. No nyt sekin sit selvis et miks joskus on kari sellases paikas mist ollaan ainaki nelkyt vuotta veneilty ihan huoletta! Kiitos tiedosta. Vähän kyl on jääny askarruttamaan se, miten ne saaret sen rakkauselämänsä hoitelee. Kerrothan kun asia selvii sulle?

    VastaaPoista