lauantai 15. marraskuuta 2014

Epävarmuuden aikaa

Aloitimme alkuviikosta tämän talvisesongin kaikenlaisten markkinoihin liittyvien epävarmuuksien varjostamana. Ne ovat edelleen olemassa, mutta jonkinlaiseen laihaan ratkaisuun on niiden kanssa päästy.

Pari päivää sitten iski oikea matalapaine. Mieli meni synkäksi.

Kalastamme Suomelle kuuluvaa Itämeren pääaltaan, Suomenlahden ja Saaristomeren saaliskiintiötä. Jo aikaisemmin tiedettiin, että silakoita ei riitä kaikille koko vuoden kalastusta varten. Kiintiö on jaettu eri kokoisille alusryhmille ja rannikon rysäkalastajille siten, että jokaiselle jäisi jotakin pyydettävää. Suurten, yli 24 metristen ja 20-24 metristen, kalastusalusten pyynti Itämerellä ja Suomenlahdella kiellettiin niiden kiintiöosuuden täyttymisen vuoksi jo tammikuussa.

Kaikki elivät siinä kuvitelmassa, että Saaristomeren pienille troolareille riittää kalastettavaa koko loppuvuodeksi sen jälkeen, kun keväinen troolikalastus ja rysäkalastus olivat päättyneet kesällä.

Kiintiötä näytti riittävän vielä sen ylikin ja niinpä kalastus avattiin Suomenlahdella parisen viikkoa sitten alle 24 metrin pituisille aluksille.

Monimutkaista kiintiöjärjestelmää on valotettu meidän tammikuisessa postauksessa. Linkki

Kalastuskiintiön täyttymistä seurataan kalastajien jättämien saalisilmoitusten avulla. Meidän kalastajien kuuluu antaa ilmoitus maihin siirretystä saaliista 24 tunnin kuluessa. Suomessa käytetään viranomaisen tiedon siirtoon toimittamaa kirjekuorta, millä kalastuspäiväkirjan numeroidut sivut lähetetään purkauspaikan Ely-keskukselle. Kipparikin sai viranomaiselta pari muistutusta viivästyneistä ilmoituksista. Itella ei ollut toimittanut postia perille ajoissa. Tällä hetkellä lähetämme kopion kalastuspäiväkirjan sivusta sähköpostitse. Otan kuvan siitä kännykällä ja postaan Elyn kirjaamoon. Tiedot menevät perille ajoissa ainakin silloin kun viranomaisen postilaatikko ei ole täynnä. Niinkin on päässyt käymään. Meni posti perille tai ei, vastuu on aina kalastajan, vaikka selvät virheet ovat viranomaisen tekemiä. Rannikkokalastajille on kuluvan vuoden aikana otettu käyttöön  saaliiden sähköinen ilmoitusjärjestelmä.

Palataanpa tuohon kuluvan vuoden kiintiöön.

Viranomaisen sähköinen ilmoitusjärjestelmä oli hukannut keväisiä saaliita täältä Saaristomereltä noin 700 tonnia. Kalastajien ilmoitukset oli kyllä tehty asianmukaisesti. Kyberinsinöörien järjestelmä vain petti. Samaan aikaan, kun virhe huomattiin Elyjen rekisteriin ei ollut tullut saalistietoja alkaneesta Suomenlahden kalastuksesta juuri lainkaan. Viranomainen, Maa- ja metsätalousministeriön elinkeinokalatalousyksikkö (kalastajaslangilla Mömmölä tai kolme ämmää), iski paniikkinappulan pohjaan ja kielsi Suomenlahden kalastuksen samantien. Hyvin alkanut pyynti siellä päätyi kuin seinään ja niiltä vesiltä ajelee nyt Pohjanlahden apajille varmaan tosi vihaisia kollegoja.

Oman lusikkansa tähän soppaan on työntänyt myös Å:lla alkava itsehallintoalue tuossa länsipuolella. 80-luvulla sitä kutsuttiin jostain syystä Kongoksi. Siellä on päätetty, että kalastusta ei keskeytetä, vaikka samasta kiintiöstä AAL rekisterin paatit pyytää meidän FIN paattien kanssa.

Yhteenvetona tästä voidaan vain todeta, että kukaan ei tiedä missä mennään. Viikonloppuna virkamiehet eivät tietenkään ole töissä. Pahimmassa tapauksessa meidän kohtalaisesti alkanut kalastus päättyy jo ensi viikolla. Revitään siitä huumoria ja kannustetaan nuoria miehiä alalle.

Tähän päivitykseen ei oikeastaan löydy edes kuvia: Tai oikeastaan yksi. Jätetään loputkin silakat tuolle eilen troolin nostoamme seuranneelle hylkeelle: Maailma pelastuu!



2 kommenttia:

  1. Ikävä tilanne, jonka on aiheuttanut virkavastuulla toimivien henkilöiden mokat. Etujärjestönne voisi tehdä asiasta rikosilmoituksen, silloin se ei henkilöityisi yksittäisiin kalastajiin.

    1970-luvulla Maarianhaminassa asunut ja laivoilla työskennellyt siskoni käytti jo silloin Kongo-nimitystä. Hänen mukaansa se juontui Erikssonin reefereistä, jotka laivasivat banaaneja Suomeen, tosin kai enimmäkseen Etelä-Amerikasta. Eli suomalaisten skönärien keksimä pilkkanimi.

    T: Latosaaren Affena

    VastaaPoista
  2. Latosaaren Affenan kanssa samaa mieltä. Tutkintapyyntö nyt ainakin olisi hyvä tehdä.
    Ahvenanmaa nyt tunnetaan ja on tunnettu jo kauan. Itsehallinnolle ei ole mitään juridista perustetta nykyään, jos on koskaan ollutkaan.

    Micu

    VastaaPoista