Edellisessä postauksessa brassailtiin aurinkoisilla aamuhetkillä. Totuus on kuitenkin toisenlainen tähän aikaan tätä joulukuuta. Vettä vihmoo eikä auringonpaisteesta ole tietoakaan.
Videoklipissä vedämme Rockallin kanssa troolia Nauvon ja Rymättylän välisellä vesialueella. Samoilla vesillä kulkevat myös kaikki Turun ja Naantalin linjalaivat.Tasaisen harmaata riittää arkeen ja juhlaan. Tästä on turha hakea mitään dramatiikkaa.
Sarjassa tyhmiä kysymyksiä, miksi troolia vedetään yleensä aina 2-2,5 solmun nopeudella ? Se näyttää olevan yleinen nopeus, veti troolia sitten yksi tai kaksi troolaria ja oli troolaus sitten vasta alkanut tai loppumassa. Eikö se pysy oikeassa syvyydessä muilla nopeuksilla ?
Tämmöinen silakkatrooli ei pysy hitaammalla vauhdilla muodossa. Perän tiheät liinat aiheuttavat nopeuden kasvaessa trooliin eräänlaisen vastavirran, mikä pyrkii ajamaan kalat pois tiheäliinaisesta perästä läpi harvojen liinojen. Silakat ja klohailit ui aika hitaasti, mutta esimerkiksi turskia troolattaessa pitää vauhdin olla vähintään kolmen solmun luokkaa. Hitaammalla vauhdilla kalat käy kääntymässä troolin perällä ja uivat sieltä pois.
Sarjassa tyhmiä kysymyksiä, miksi troolia vedetään yleensä aina 2-2,5 solmun nopeudella ? Se näyttää olevan yleinen nopeus, veti troolia sitten yksi tai kaksi troolaria ja oli troolaus sitten vasta alkanut tai loppumassa. Eikö se pysy oikeassa syvyydessä muilla nopeuksilla ?
VastaaPoistaTämmöinen silakkatrooli ei pysy hitaammalla vauhdilla muodossa. Perän tiheät liinat aiheuttavat nopeuden kasvaessa trooliin eräänlaisen vastavirran, mikä pyrkii ajamaan kalat pois tiheäliinaisesta perästä läpi harvojen liinojen. Silakat ja klohailit ui aika hitaasti, mutta esimerkiksi turskia troolattaessa pitää vauhdin olla vähintään kolmen solmun luokkaa. Hitaammalla vauhdilla kalat käy kääntymässä troolin perällä ja uivat sieltä pois.
Poista