torstai 21. tammikuuta 2016

Time Out

Aloitettiin törni lauantaina ja pari kertaa saatiin jonkinlainen kalalasti vietyä Laupusiin. Matkanteko muuttui koko ajan vaivalloisemmaksi. Normaalisti Innamon nurkilta on ajettu Laupusiin reilussa parissa tunnissa. Nyt matka kesti liki kuusi tuntia. Rokkialli teräsveneenä aukoi jääränniä ja me tultiin perässä.

Kimmon ottamassa kuvassa ajetaan kohti Laupusten satamaa. Viikonloppuna matkan varrella oli vielä aukkojakin jäässä. Lopulta nekin jäätyivät umpeen.
Käytiin Laupusissa vain joka toinen päivä. Kalantulokin oli aikalailla vaisua. Senkään takia ei maihin tarvinnut mennä joka päivä. Yövyttiin siinä välissä Hankan laiturissa. Alla olevassa videoklipissä Rokkialli ajaa pimentyneessä illassa merisavun keskellä Hankaan.


Eilen lähdettiin toiveikkaina Laupusista kohti Airistoa. Pariksi päiväksi oli luvassa vielä kylmää säätä. Ja kylmää se olikin. Pitkän ryskytyksen jälkeen päästiin avoveteen. Hyhmää ja riitettä oli kuitenkin kaikkialla. Veden pinalla ajelehti jäälauttoja joiden havaitsemista sankka merisavu haittasi.

Finnlinesin FINNFELLOW sivuuttaa meidät merisavussa parinsadan metrin päästä Äggskärien eteläpuolella.
Ominaisholmen
Otettiin aikalisä. Lauantaista eteenpäin säiden pitäisi lämmetä. Odotellaan sitä ja toivotaan kovasti, että säiden haltija jättäisi meille vähän avovettä ja ahti ohjaisi avovesiaukkojen kohdalle silakoita. Lauantaina mennään katsomaan toteutuivatko toiveemme.

Viime vuoden tammikuun yhdeksästoista pysyy varmasti mielissämme loppuiän. Pysäytettiin paatit Kuustenaukossa hetkeksi tuon päivän muistoksi  ja olimme iloisia siitä, että sama porukka kalastelee edelleen näillä samoilla vesillä.
Linkki vuodentakaisiin tapahtumiin




7 kommenttia:

  1. On hiihä ja hiinä että avovettä saaristomerellä riittää kun lauhtuu viikonlopusta. Lupailee pidempää lauhempaa jaksoa. Olisi aika hieno juttu jos saisittte troolailla läpi talven siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon ei noihin sääasioihin pystytä vaikuttamaan. Tulee mikä tulee ja sen mukaan on elettävä.

      Poista
  2. Seppo, kun olet "kaiken" nähnyt... kevennyksenä...kun kerran olet "ns" sisävesilaivuri, kun siellä saaristossa rantoja kynnät! Kysymys kuuluu... niin mitä eroo on sisävesilaivurilla ja avomerilaivurilla?

    VastaaPoista
  3. Kysymys lienee joku kompa? Kelpaako tämä vastaukseksi? Sisävesilaivuri navigoi luotsaamalla ja avomerilaivuri määrittää aluksen paikan muilla keinoilla.

    VastaaPoista
  4. Vastaus...Sisävesilaivurin tunnistaa siitä...että sillä on oksanraapimia jälkiä naamassa! Tarkemmin en ole kuvaasi katsonut mutta näin vanhatarina kertoo.

    VastaaPoista
  5. Onko teille muuten tuttu Ilmatieteenlaitoksen sivuilta joka päivä päivittyvä satelliittikuva? http://fmiarc.fmi.fi/satkuvat/true_250m.jpg
    Päivittyy aina puolenpäivän tienoilla. Tänään on taas ollut pilvinen päivä, eli kuvasta ei hyötyä. Vaikka resoluutio on karkea, niin sieltä on nähnyt miten esim. Airistolta Vapparin suuntaan on hiljattain jää muuttunut avovedeksi.
    t. Latosaaren Affena

    VastaaPoista
  6. Suuntana Naantali?

    Peimarin Paroni

    VastaaPoista