Viikko on mennyt huhtikuusta. Säät Saaristomerellä ovat olleet sateisia ja tuulisia. Siitä huolimatta kevään merkit vahvistuvat päivä päivältä.
Vedenpinnan yläpuolisia merkkejä ovat tietenkin muuttolinnnut. Naurulokkiparvien rääkyvä ääni on palannut rannoille. Seilin kalasääkset ovat pesänkorjauspuuhissa. Niistä on kuultu paikallisradiosta pitkin päivää. Sääksenpesän livekuvaa löytyy linkistä:
Sääksikamera
|
Kuvakaappaus Seilin pesäkameran livestreamista. |
Meitä kiinnostaa kuitenkin enemmän kevään mukanaan tuomat muutokset vedenalaisessa maailmassa. Koko talven silakkaparvet ovat maanneet tiivisti pohjan lähellä. Nyt osa niistä on jo liikkeellä välivedessä.
|
Luotamen kuvassa väliveteen nousseet silkakkaparvet näkyvät selvästi. |
|
Vaikka ollaankin jo huhtikuussa on karvalakki vielä tarpeen. Veden lämpötila ei ole montaakaan astetta ja tuuli on raakaa. Aivo myhäilee pullean perän vieressä. |
Saaliissakin on tapahtunut muutoksia. Olemme saaneet silakoitten lisäksi yhden pienen lahnan ja kaksi ahventa. Odotetaan vielä pari päivää, niin toivon mukaan saadaan pannulle ahvenfileitä useampi kappale mieheen.
|
Laupusten laiturissa on vilskettä, kevään merkkejä sekin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti